Kaikki artikkelit
Pilottihanke on tiettävästi ensimmäinen laatuaan.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Oman sadon kasvattaminen parvekkeella tuo iloa ja tunnetta omavaraisuudesta.
Koti
6 kuukautta sitten
Ylivoimaisesti eniten palautettiin tölkkejä.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Osasta pulloista ei saa panttia enää vuoden 2025 alusta lähtien. Pullot kannattaa siis palauttaa kauppaan pikimmiten.
Koti
10 kuukautta sitten
Alue vaatii vielä ensiksi puhdistustöitä.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
15-vuotias teinityttö kertoo, että hänen äitipuolensa on vaatinut häntä leikkaamaan pitkät hiuksensa häitä varten.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Kun Tanja muutti yhteen avopuolisonsa kanssa, tuli hänestä uusperheen äiti. Kun suhde päättyi, päädyttiin poikkeukselliseen ratkaisuun. Koska lapsen biologinen vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan lapsesta, jatkoi Tanja lapsen kasvattamista - yksinhuoltajana.
Podcast
yli 5 vuotta sitten
Paha äitipuoli -podcastissa kuullaan suomalaisten uusperheiden tarinoita. Ensimmäisessä jaksossa kuullaan Sannan tarina, jonka perhearkea varjostaa piinaava exä.
Podcast
yli 5 vuotta sitten
Tammiston K-Citymarketin uusi pullonpalautuslaite on saanut asiakkailta positiivista palautetta.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Monien mielestä äitipuolen yllä nähty mekko voisi olla morsiamen yllä.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Naisen pyyntö kiertää netissä hurjaa vauhtia.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
4-vuotias poika ei voinut pidätellä kyyneliään puheen aikana. Hän syöksyi halaamaan äitipuoltaan kesken seremonian.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Kirjoituksessa nainen kertoo olevansa suunnattoman kiitollinen, että hänen lastansa on siunattu rakastavalla äitipuolella.
Suhteet
yli 9 vuotta sitten
Timanttipesula-kirjassa todetaan, että parisuhteessa päätökset rahankäytöstä tehdään usein enemmän tienaavan ehdolla. Tämä luo harhakuvitelman siitä, että päätökset olisivat yksimielisiä.
Suhteet
yli 9 vuotta sitten
Mitä avoimempi ja alastomampi kumppanilleen on raha-asioissa, sitä enemmän saa vastarakkautta ja tukea.
Suhteet
yli 9 vuotta sitten
Jos keskittyä täydellisesti yhteen projektiin, kannattaa ensimmäisenä lähteä kävelylle tai vaihtaa työpisteen paikkaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 9 vuotta sitten