Etsi
Tutkimus selvitti, nukkuvatko naiset paremmin koiransa, kissansa vai kumppaninsa vieressä.
Instagram-kuvien värimaailmasta voi päätellä paljon ihmisen persoonallisuudesta, tuore tutkimus väittää.
Aiemmin tutkimuksissa on kerrottu, että itsekkäillä henkilöillä olisi parempi palkka. Asia ei kuitenkaan ole niin.
Yliopistotutkimus osoitti, että esimerkiksi joogaaminen tekee hyvää muistille.
Tutkimuksen mukaan ihmiset voidaan jakaa neljään eri persoonallisuustyyppiin.
Tutkimuksessa 57 miestä arvosteli 28 lisääntymiskykyistä naista, joista jokaisella oli myös identtinen ruokavalio.
Maitotuotteet saattavatkin olla terveellisempiä kuin ajattelemme.
Tutkimus tutki pariskuntia, jotka olivat olleet yhdessä keskimäärin 33 vuotta.
Tutkimus löysi erikoisen yhteyden otsaryppyjen ja sydän- sekä verisuonitautien väliltä.
Uusi tutkimus on karua luettavaa.