Kaikki artikkelit

Videolla Cyrus tanssii minishortseissa.
Artisti Halseyn fanit ovat halunneet tietää, mistä voisivat ostaa samanlaisen asun.
Videolla artisti harjoittelee liikkeitä uutta musiikkivideotaan varten.
Iggy Azalea kertoo, että harjoitteli viikon ajan twerkkausta tuoretta musiikkivideotaan varten. Samalla hänen painostaan putosi miltei kymmenen kiloa.
Nicki Minajin pylly aiheutti myös kiivaan keskustelun Twitterissä.
Naisen liikkeet olivat liikaa mekon vetoketjulle.
Radio Novan Aamun juontaja Aki Linnanahde pisti pyllyn pyörimään ja hien virtaamaan.
Twerkkaus on ollut jo pitkään otsikoissa, mutta tuore taidonnäyte on jo aivan omaa luokkaansa.
Venäläinen twerkkausjoukkue on ollut otsikoissa aiemminkin huikeiden taitojensa vuoksi. Nyt tiimi on julkaissut uuden videon.
Malli Sara X ei twerkkaa pepullaan, kuten muut. Naisen tuorein video siivittää jouluisiin, kuumiin tunnelmiin.
Venäläisnaisten taidonnäyte saa leuan loksahtamaan.
Kuka väitti, etteivät myös eläimet voisi twerkata?
Kuumaan twerkkaustyyliin voivat kuulua myös pinkit sydänpikkarit ja polvisukat, minkä todistaa tuoreimman tanssinäytteen antanut nainen.  
Sara X on nainen, joka twerkkaa rinnoillaan itse Mozartin tahtiin.
Jessica Vanessa yhdistää videoblogissaan sketsejä ja twerkkausta. Suuri fanikanta takaa hänelle jättimäiset mainostulot.
Eroottissävytteisestä pyllyn pyörittämisestä eli twerkkauksesta on tullut suosittu laji.