Kaikki artikkelit

Karvanajotuotteita myyvä yritys haluaa naisten hyväksyvän naamakarvoituksensa ja osallistuvan Movemberiin.
Näyttelijätähden uusi ilme ei ole ollut fanien mieleen.
Näyttelijä Robert Downey Jr. aloitti kyselyn Twitterissä, johon vastattiin hauskoilla kuvilla.
Näyttelijä Chris Evans jakoi sosiaalisessa mediassa uutisen, jossa hänestä oli kuva viime vuodelta.
DNCE-yhtyeessä nykyään vaikuttava Joe Jonas yllätti viiksityylillään.
Eurodance-tähti kertoo, että miehen tulee kantaa viikset ylpeydellä, jotta ne näyttävät hyvältä.
Näyttelijä Petteri Paavola kertoo, että kesä on otollista aikaa viiksien kasvattamiseen.
Moni ei varmaan tiennyt, että tällainen parran muotoilu on edes mahdollista. 
Brittilentokenttä lähti mukaan viiksien kasvattamiseen kannustavaan Movemberiin.
Näin on ainakin mikäli Christy Turlingtonin tähdittämää Tatler-lehdenkantta on uskominen.
Justin Bieberin osallistuminen maailmanlaajuiseen Movember-kampanjaan herättää hilpeyttä maailmalla.
Teinitähti Justin Bieberkin on ottanut työn alle viiksien kasvattamisen hyvän asian puolesta.
Marraskuussa monet miehet kasvattavat viiksiään. Mallia voi ottaa seuraavista 15 legendaarisista viiksimalleista.
Hollywood-näyttelijä William H. Macy on nähty monissa elokuvissa lyhyillä hiuksilla ja ilman kasvokarvoja. Nyt hänet on bongattu pitkillä hiuksilla ja melko pitkillä viiksillään.
Jenkeistä kantautuu jälleen hupaisa uusi villitys. Tällä kertaa kyseessä on autoille ja jopa raitiovaunulle omat viikset.