Etsi
Pop-yhtye Portion Boys on tehnyt musiikkia jo yli vuosikymmenen ajan.
Vuoden tulokas -palkinnolla huomioitu Olli Halonen on toiminut ennen soolouraansa muun muassa Satin Circus -yhtyeen rumpalina.
Jennifer Lopez ja Ben Affleck eivät arastele ikuistaa rakkauttaan iholleen. Pariskunnan kehoja koristavat nyt samanhenkiset tatuoinnit.
Elokuvan ohjaaja Todd Phillips jakoi päätähtien yhteiskuvan Instagramissa ystävänpäivän kunniaksi.
Suhdehuhut koomikko Eric Andrén ja malli Emily Ratajkowskin välillä ovat saaneet vahvistuksen.
Super Bowlin mainoskatkon mainokset ovat suurten budjettien toteutuksia, joissa nähdään viihdemaailman tunnistettavimpia kasvoja ja ikonisimpia hetkiä.
Kuulostaa rakkaudelta on Suomen ensimmäinen rakkausreality, jossa vain äänellä on merkitystä. Hae mukaan, hakuaika on helmikuun loppuun asti.
Näyttelijä palkittiin urallaan parhaan lapsinäyttelijän -palkinnolla.
Näyttelijä Megan Fox poisti Instagram-tililtään kuvat puolisostaan Machine Gun Kellysta.
Näyttelijä Blake Lively kertoo perheenlisäyksestä sosiaalisessa mediassa.