Kuva: Jonna Öhrnberg / AOP

Olli Halonen palkittiin vuoden tulokkaana – menestyskappaleella yli 13 miljoonaa kuuntelukertaa

17.02.2023 19:21 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Vuoden tulokas -palkinnolla huomioitu Olli Halonen on toiminut ennen soolouraansa muun muassa Satin Circus -yhtyeen rumpalina.

Iskelmä Gaalan vuoden tulokas -palkinnon on voittanut muusikko Olli Halonen, 35.

- Iso kiitos teille kaikille. Tästä palkinnosta tekee hienomman se, että tämä on yleisöäänestyksen tulos, artisti kiittelee vastaanottaessaan palkintoaan.

Halonen tunnetaan erityisesti vuonna 2021 ilmestyneestä Pohjola-kappaleestaan, joka oli viime vuoden suurimpia radiohittejä. Kappaletta on kuunneltu Spotifyssa tähän mennessä yli 13 miljoonaa kertaa. Menestyskappale on artistin omaa käsialaa: hän on sanoittanut ja säveltänyt kappaleen yhdessä säveltäjä Mika Laakkosen kanssa.

Halonen paljasti aiemmin Voice.fi:n haastattelussa Pohjola-kappaleen syntyneen artistin levy-yhtiöstä saaman erikoisen palautteen jälkeen.

- Olin jo pitkään tehnyt biisejä ja kävin näyttämässä niitä eräässä levy-yhtiössä. Yksi kaveri siellä sanoi, että kyllä sinä osaat säveltää, mutta tarvitaanko tähän maahan enää tuollaisia vätyksiä? Silloin tajusin heti, että mitä oikein haluan tehdä tulevaisuudessa. Tästä syntyi myös kappale Pohjola, Halonen valotti aiemmin menestyskappaleensa taustoja.

Uransa Satin Circus -yhtyeen rumpalina aloittanut ja soolouralle siirtynyt Halonen palkittiin aiemmin tänä vuonna järjestetyssä Emma-gaalassa vuoden iskelmä-palkinnolla.

Halosen kanssa vuoden tulokas -palkinnon saajaksi ehdolla olivat Frans Harju, Ramses II, sekä Viivi.

Lue myös: Pohjola-hitistään tunnettu Olli Halonen muistaa erikoisen palautteen, jonka myötä kappale syntyi

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat