Etsi
Broadwaylla nähtävää School of Rock -musikaalia harjoittelevat lapset saivat ruhtinaallisen vieraan, kun Guns N’ Rosesin kitaristi Slash yhtyi orkesteriin kesken harjoitusten.
Baha Menin, monia rasittavakin, kappale kysyi jo vuonna 2000 hittikappaleellaan Who Let The Dogs out, eli kuka päästi koirat ulos? Nyt 16 vuotta myöhemmin kysymykseen saatiin vastaus.
Anarkistinen ja kulttimainetta nauttiva animaatiosarja South Park alkoi vuonna 1997.
Moni herää sunnuntaiaamuisin niin, että jääkapissa on vielä eiliseltä jäänyttä pizzaa. Sitä ei kuitenkaan tulisi lämmittää mikrossa.
Vauvan reaktiot ovat eeppisiä, kun kuulolaite pistetään päälle. Video on saanut koko internetin polvilleen.
Justin Bieberiä on monesti syytetty kylmästä kohtelusta fanejaan kohtaan. Nettiin levinnyt video ei ainakaan vielä tätä mainetta karista.
Wikileaksin uusimmat vuodot todistavat erittäin oudon faktan siitä miksi Ariana Granden suunniteltu esiintyminen Valkoisessa talossa peruttiin.
Kim Kardashian sai Kanye Westin kanssa toisen lapsen, Saint Westin, viime joulukuussa. Lapsen ensimmäiset sanat ei saanut äidissä aikaan kovinkaan onnellisia reaktioita.
Tutkimus osoittaa, että mitä enemmän Harry Potter -kirjoja on lukenut, sitä vähemmän Donald Trumpista tykkää.
Moni jättää puhelimen yöksi lataukseen, jotta se on aamulla täynnä ja valmiina päivän koitoksiin.