Etsi
Pihasuunnittelija Niina Niinistön mukaan suomalaiset uskaltavat myöntää oman osaamattomuutensa puutarhanhoidon suhteen, jolloin asiantuntija pyydetään apuun.
Duudsoneista tuttu HP Parviainen kertoo oppineensa rakentamisesta sen, että budjetin tulee antaa periksi myös yllättäville menoille, joihin ei ole voinut varautua etukäteen.
Päivittäiset kävelylenkit voivat ehkäistä suonikohjujen syntymistä sekä edistää luovuuttasi.
Treenin jälkeinen kylmä suihku voi lievittää seuraavan päivän lihaskipuja.
Tatuointi pysyy iholla ikuisesti. Joskus upean kuvan takia kannattaa jopa matkustaa kauemmaksi kotoa.
Onnellinen parisuhde alkaa usein syvästä ystävyydestä.
Herkkuhimoa voi kasvattaa entisestään se, että et ole muistanut pitää riittävästi taukoja työskentelyn aikana.
Kasvojen keskiosassa sijaitsee eniten epäpuhtauksia aiheuttavia bakteereja.
Ahdistuksen syy voi löytyä myös muualta kuin parisuhteen tuomista haasteista.
Tarvikkeet kellastumien puhdistamiseen löytyvät kylpyhuoneesta.