Etsi
Polvistumisessa on aikanaan ollut usein kyse kunnioituksen osoittamisesta.
Treffeistä saattavat joskus jäädä mieleen muustakin kuin romanttisuudestaan.
Ilkeät kommentit Twitterissä saivat Sara Pettyn julkaisemaan kuvia, joilla hän haluaa muistuttaa tärkeästä asiasta.
Jussi-gaalan punaisella matolla näkyi mustien mekkojen lisäksi raikkaan vihreää ja kirkkaanpunaista.
Jussi-gaalassa palkittiin parhaat saavutukset kotimaisen elokuvan parissa.
Nopealla tavalla helpotat kiireistä hetkeä.
Tiziana Verganin julkaisemassa kuvassa peilit saavat aikaan sen, että on vaikea sanoa, kuinka monta ihmistä kuvassa on.
Painamalla sormeasi oikeasta kohdasta saat taltutettua alkavan aivastuksen.
Mic.com -sivuston tutkimuksen mukaan toiset eivät pieraise ikinä tarkoituksellisesti kumppanin läsnäollessa.
James Fridmania pyydetään usein muokkaamaan kuvia ja hän onkin keksinyt tavan vastata näihin pyyntöihin.