Etsi
Josh Herdman on miehistynyt vuosien saatossa huimasti.
Ohjelma starttaa 2. toukokuuta ja se kestää jopa kolme vuotta.
Tulppaanit tuovat keväiseen kotiin väriä ja eloa.
Suloiset liivit ovat parhaimmillaan pienirintaisten yllä.
Pelkoa voi olla vaikea selittää. Siksi sen ymmärtää oikeastaan vain ihminen itse.
Paige Billiot joutui nuoruudessaan kiusatuksi kasvoja peittävän syntymämerkin vuoksi.
Ykkösenä listalla on Valko-Venäjä.
Kaksihaaraisista pääsee eroon helposti ja nopeasti. Tosin hommaan tarvitaan ammattilainen.
Ihminen nauttii siitä, että voi asettaa itsensa vaaralle alttiiksi. Se saa nimittäin aivomme toimimaan.
Zombie-sarjan fani päätti ottaa tatuoinnin, jonka tekemiseen kului lukuisia tunteja.