Etsi
Maailman kaupungit on nyt laitetty järjestykseen sen mukaan, miten epäystävällisiä ihmisiä niissä asustaa.
Rihannan kengistä ei näyttävyyttä puuttunut.
Hollywoodissa rakkaus saattaa syttyä nopeasti ja hiipua sitäkin nopeammin. Onneksi myös kestävää rakkautta on paljon myös rapakon takana.
JVG:n uusi albumi julkaistaan 11. syyskuuta.
Muutamalla tupakoitsijalle annettiin mahdollisuus nähdä millaista vahinkoa savuke heille tekee 30 vuodessa.
Dwayne Johnson pelasti perheen koiranpennut ja jakoi opettavaisen tarinan tapahtuneen jälkeen.
35 vuotta poliisina ollut B. Hagarty teki jotain sellaista, mikä sulattaa sydämiä.
Kaukosuhde kannattaa lopettaa, jos omasta elämästään nauttii enemmän erossa kuin yhdessä.
Michael Monroe ei ole hankkinut perheenlisäystä. Syy on siinä, että miehen mukaan hänen elämäntyylinsä ei moiseen sovi.
Rebekah Marine syntyi ilman oikeaa kyynärvartta. Kyseinen muotoseikka ei kuitenkaan ole estänyt naisen maailmanvalloitusta, sillä kaunotar nähdään New Yorkin muotiviikoilla näytöslavoilla.