Etsi
Matin mukaan suhde voi hyvin.
Yli puolet Alexander Stubbin (kok.) äänestäjistä sanoo, että Pekka Haaviston seksuaalisella suuntautumisella oli vähintään jonkin verran vaikutusta äänestyspäätökseen.
Selvityksen mukaan Portugalin suosio on romahtanut.
Kirsikanpunainen väri on tänä vuonna erittäin trendikäs.
Päätöksestä keskusteltiin yhdessä UMK:n voittaneen artistin kanssa. Yle ja artisti jatkavat valmistautumista toukokuussa Malmössä järjestettäviin kisoihin.
Tänä vuonna kengissä saa olla väriä.
Tietojen mukaan kappale julkaistaan tulevana perjantaina.
Maasta kuuhun -kiertue starttaa 1. marraskuuta.
Lopezin lookista kelpaa hakea inspiraatiota.
Yli puolet suomalaisista on nykyisen alkoholipolitiikan kannalla.