Kuva: Shutterstock

Yhä harvempi suomalainen haluaa viinit ruokakauppoihin, selviää THL:n kyselystä

18.02.2024 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Yli puolet suomalaisista on nykyisen alkoholipolitiikan kannalla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tammikuussa teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista on nykyisen alkoholipolitiikan kannalla.

Mielipiteiden kiristyminen näkyy etenkin viinien myyntiä koskevissa asenteissa. Vastaajista alle puolet, 44 prosenttia oli sitä mieltä, että viiniä pitäisi saada ostettua päivittäistavarakaupoista. Viime vuonna vastaava osuus oli 48 prosenttia. Vuonna 2022 luku oli 54 prosenttia. 

- Kahden vuoden aikana tapahtunut muutos väestön mielipiteessä on merkittävä. Viinien myymistä päivittäistavarakaupoissa kannattavien osuus on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2022, sanoo johtava asiantuntija Thomas Karlsson THL:stä.

Vastaajien selvä enemmistö, 89 prosenttia, pitäisi väkevien alkoholijuomien myynnin tulevaisuudessakin Alkon yksinoikeutena. 

- Kyselyn perusteella suomalaiset pitävät aiempaa yleisemmin nykyistä alkoholipolitiikkaa oikeasuhtaisena keinona rajoittaa alkoholin kulutusta ja siten myös ehkäistä alkoholista aiheutuvia haittoja, Karlsson jatkaa.

Lue myös: Miten pitkään viiniä kannattaa pitää jääkaapissa ennen tarjoilua?

Lue myös: Voiko puistoviiniä nauttia muovimukista hyvällä omallatunnolla? Suomalainen sommelier kertoo

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat