Kuva: Fotolia

Yrityksiä haastataan oikeuteen - erikoisimmat syyt listattiin

02.05.2016 23:15 - Pauliina Jokinen

Ihmiset käyttävät välillä energiaansa hyvinkin erikoisiin asioihin.

Erityisesti amerikkalaisyritykset ovat saaneet kokea tästä osansa, kun yksittäiset ihmiset ovat haastaneet yrityksiä oikeuteen mitä erikoisimmista syistä.

Tuorein tapaus lienee Starbucks-kahvilaketjun kokema ryöpytys, kun Stancy Pincus -niminen nainen toimitti oikeuteen peräti 29-sivuisen valituksen jään määrästä kahvilan tuotteissa.

Pincusta harmitti, kuinka juomiin laitettiin niin paljon jäätä, ettei luvattu määrä nestettä tullut täyteen. Pincus kertoi mitanneensa kylmän kahvinsa ja todenneen sitä olleen vain hieman yli puolet luvatusta määrästä.

Pincusin kerrotaan haluavan peräti 5 miljoonaa dollaria korvaukseksi kokemastaan vahingosta. TMZ-viihdeisuston mukaan Starbucks on kuitannut haasteen "absurdina". He uskovan asiakkaidensa ymmärtävän kylmissä juomissa olevan mukana myös jäätä.

Kahvilajätti ei kuitenkaan ole ainoa, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana saanut erikoisia haasteita.

Vuonna 1991 mies haastoi olutvalmistaja Bud Light oikeuteen, sillä oluen juonti ei tuonutkaan mukanaan kauniita naisia.

Vuonna 1994 nainen haastoi McDonaldsin oikeuteen, sillä yrityksen kahvi oli liian kuumaa.

Vuonna 2013 ryhmä ihmisiä haastoi Subwayn oikeuteen, sillä yrityksen mainostama "footlong"-patonki oli luvattua lyhyempi.

Lue myös: Työpaikkailmoitus: "Etsitään tarjoilijaa - kokemus ei välttämätöntä, hyvät rinnat ovat"

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat