Kuva: Katsomo

MTV: Martina muutti pistoksilla ihonsa väriä: "Ne muuttivat minua monella tapaa"

25.01.2019 17:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Martinan mukaan hänen ihonsa lisäksi myös esimerkiksi hiukset muuttuivat.

Olemme aiemmin kertoneet saksalaisesta Martina Bigistä, joka tunnetaan niin jättisilikoneistaan kuin muistakin kauneusleikkauksistaan. Pari vuotta sitten hän sykähdytti maailmaa kertomalla, että aikoo muuttaa ihonsa vaaleasta tummaksi pistosten avulla.

Nyt paria vuotta myöhemmin hän on antanut tv-haastattelun, jossa hän kertoo elämästään ja kehonsa muutoksista. Bigin mukaan pistokset, jotka muuttivat hänen ihonsa tummaksi, tekivät samalla myös paljon muuta hänen keholleen.

- Ihoni alkoi tummua, mutta samalla myös silmieni väri muuttui ruskeaksi. Myös hiukset tummenivat ja muuttuivat kihartaviksi, hän kertoo haastattelussa.

Bigin tavoitteena onkin muuttaa ulkonäkönsä lisäksi myös rotunsa.

- Siksi olen käynyt Afrikassa, että olen oppinut heidän kulttuuristaan. Minusta tuntuu siltä, että olen tumma afrikkalainen nainen, hän jatkaa.

Bigin puoliso on ollut alusta saakka puolisonsa tukena ja auttaa häntä toteuttamaan unelmaansa.

- En ole vielä todellakaan siellä missä haluan olla. Nenäni pitää muuttaa, rintojani pitää suurentaa, sillä haluan niiden olevan Saksan suurimmat.

Millaista kaksikon elämä on, sen näet alla olevalta videolta.

Lue myös: Jättisilikoneista tuttu Martina, 29, valehteli ikänsä - onkin yli 20 vuotta vanhempi

Lue myös: Jättisilikoneistaan tunnettu Martina muutti jo ihonvärinsä - aikoo nyt leventää nenänsä

Kilpailut

Uusimmat