Etsi
Nuoret miehet kaipasivat vettä väkevämpää perjantai-iltaansa, joten sitä he myös hankkivat – mutta kerrassaan erikoisella konstilla.
Pitsiset alushousut yhteisen pihan pyykinarulla olivat liikaa naapurille.
Rahoistaan tarkka juhlija tuli katumapäälle, että oli tarjonnut ilmaisen juoman naiselle.
Kyseinen kahvi on 80 kertaa vahvempaa kuin espresso.
Pariskunta haaveilee myös yhteisestä lapsesta.
Stuertti paljastui lahjakkaaksi imitaattoriksi, joka ei epäillyt viihdyttää matkustajia.
Kaksi naista söivät poikkeuksellisen ärhäkkää chiliä ja kuvasivat uhkarohkean tekonsa.
Miehen spermaa on luovutettu niin, että vähintään 36 lasta on saanut alkunsa sen avulla.
Indonesialaisen Mbah Gothon uskotaan syntyneen vuonna 1870.
Viisikymppinen mies esittelee ylpeänä rakentamansa menopelin.