Tuoreen tutkimuksen mukaan tatuoinnit eivät ainoastaan saa ihmistää näyttämään kovemmalta, vaan ne myös tekevät ihmisestä sellaisen. American Journal of Human Biology -julkaisussa julkaistu tutkimus kertoi, että tatuointien ottaminen nostaa kehosi luonnollista immunologista vastetta.
Tutkijat halusivat tutkia sitä, että jos altistaa kehonsa fyysikaalisen stressin alle ottamalla tatuoinnin, reagoiko keho tällöin samalla tavalla kuin silloin, kun se stressaantuu kovasta treenistä.
Testatakseen tätä, tutkijat keräsivät sylkinäytteitä. Näytten antoivat 24 naista ja miestä ennen ja jälkeen, kun he olivat ottaneet tatuoinnin ja tutkijat testasivat heidän immuunisia vasta-aine- ja stressihormonitasojaan.
Ensin osallistujat kokivat stressihormonin lisääntymisen ja romahduksen immuunijärjerjestelmässään. Mutta kiinnostavaa oli, että näin kävi ainoastaan ensikertalaisilla. He, joilla oli jo kokemusta tatuoinnin ottamisesta, kokivat paljon pienemmän romahduksen immuunijärjestelmässään, tarkoittaen, että se teki heistä jokaisella kerralla vahvemman.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että tutkimus on pieni ja tatuoinnit saattavat aiheuttaa esimerkiksi iho-ongelmia. Päätelmät ovat kuitenkin aika hienoja ainakin tatuoinnin omaaville. Retki tatuoijalla voit nimittäin auttaa nostamaan vastustuskykyä ja näin auttaa taistelemaan esimerkiksi flunssaa vastaan.
Lähde: Women’s Health
Lue myös: Old school -tyyli pitää pintansa myös suomalaisessa tatuointitaiteessa – katso inspiroivat kuvat