Kurikkalainen Keno-pelaaja sai viime viikolla melkoisen yllätyksen, kun hänen pelaamansa rivi toi 100.000 euron voiton. Onnekas rivi oli mukana tiistain 25. elokuuta päiväarvonnassa.
Voitto osui Kenon kymppitasolla, jossa pelaajan kaikki kymmenen numeroa osuivat oikein. Erityisen mojovan voitosta tekee se, että pelaaja oli käyttänyt riviinsä vain 50 senttiä. Rivi oli pelattu Veikkauksen verkkopalvelussa.
Lue myös: Karita Tykkä julkaisi kauniin alastonkuvan – mukana tärkeä viesti
Lue myös: S-ryhmän bonuksista hurja uutinen
Koska kyseessä oli nettipelaaja, voitto maksettiin suoraan voittajan pankkitilille. Voittajan henkilöllisyydestä tai siitä, mitä hän aikoo tehdä 100.000 eurolla, ei ole kerrottu tarkempia tietoja.
Kurikkalaisvoitto ei ole kaupungin ensimmäinen suuri Keno-potti tänä vuonna. Myös 20. helmikuuta Kurikkaan osui 100.000 euron voitto.
Vuoden suurin Keno-voitto on tähän mennessä ollut maaliskuussa Kankaanpäähän osunut 500.000 euroa.
Lue myös: ”Meitä piti olla kahdeksan” – Vain elämää alkaa, mutta yksi artisteista puuttuu
Lue myös: Helsingissä liikkuu tänä aamuna yli 50 karmivaa hahmoa – tästä on kyse
Tällä viikolla Kenossa on lisäksi käynnissä korotettujen voittojen viikko. 31. elokuuta–6. syyskuuta KunkkuKertoimilla pelaavat voivat saada voittonsa 30 prosenttia tavallista suurempina, mikäli KunkkuNumero osuu pelattuun riviin. Esimerkiksi kymppitason täysosuma voi tuoda euron panoksella 650.000 euron voiton normaalin 500.000 euron sijaan.
Korotetun voiton mahdollisuus edellyttää, että peliin on valittu KunkkuKertoimet. Lisävalinta maksaa pelatun panoksen verran. Kurikan 100.000 euron voitto syntyi kuitenkin tavallisella 50 sentin panoksella ilman tätä korotusta.