Kuva: Fotolia

Lyhyet videopätkät näyttävät maratonin hauskassa valossa - katso

25.04.2016 19:30 - Iiro Myllymäki

Maratonilla voi törmätä vaikka Paavo Pesusieneen.

Sunnuntaina Lontoon kadut täyttyivät maratoonareista, joten juoksutrikoot ja urheilutopit olivat näkyvässä roolissa katukuvassa. Maratonia ilahduttivat kuitenkin myös toisenlaiset ilmestykset, mikä näkyy Sam Swannin Twitteriin lataamilla videoilla. Näiden videoiden perusteella maraton ei näyttäydy aivan niin totisena puurtamisena kuin voisi kuvitella.

Yhteen videoon Swann on koonnut kuvamateriaalia näkemistään erikoisiin asuihin pukeutuneista juoksijoista. Maratoonareiden keskuudessa nähtiin niin Paavo Pesusieneksi, Karhuherra Paddingtoniksi, Star Wars -sotilaaksi kuin strutsiksikin pukeutuneet juoksijat.

Lisäksi Swann tallensi kameralle materiaalia eräästä ohi juoksevia maratoonareita härnäävästä lapsesta. Lapsi vaikutti haluavansa antaa ylävitoset vastaan tuleville juoksijoille, mutta juuri ennen oletettua läpsäystä vetikin kätensä pois – vain toistaakseen saman jäynän seuraavalla juoksijalla. 

Lue myös: Pohjoisnavalla juostiin maraton 41 asteen pakkasessa - osalla kesti yli kymmenen tuntia

Lähde: Mashable

Kilpailut

Uusimmat