Kuva: Fotolia

Kaksi valokuvaa herkistävät: Miehet kokoontuivat yhteen ennen sotaa ja sen jälkeen

27.04.2016 18:30 - Senni Loikala

Neljä ystävystä lähti merijalkaväkeen Vietnamin sotaan, mutta rankat koitokset saivat heidän tiensä erkanemaan. Miesten koskettava jälleennäkeminen tallentui valokuvaan.

Netissä leviää kaksi kiehtovaa valokuvaa, joissa molemmissa nähdään neljä samaa miestä. Ensimmäinen kuvista on otettu noin 46 vuotta sitten uimarannalla Floridassa, ennen kuin Dennis Puleo, Tom Hanks, Bob DeVenetzia ja Bob Falk lähtivät merijalkaväen sotilaiksi Vietnamin sotaan. Kuvassa nähdään neljä nuorta miestä ja surffilauta.

Ennen sotaa miehet olivat hyviä ystäviä, mutta uusi elämäntilanne sai lopulta heidän tiensä erkanemaan. Sodan jälkeen he loivat kukin tahoillaan uraa, menivät naimisiin ja saivat lapsia ja lapsenlapsia. Se oli onni, sillä Vietnamin sodassa menehtyi noin 58 200 yhdysvaltalaista sotilasta. Vanhat ystävykset eivät kuitenkaan pitäneet toisiinsa enää yhteyttä.

Vasta hiljattain, 46:n vuoden jälkeen miehet löysivät toisensa ja päättivät järjestää tapaamisen. Heillä oli tallessa rannalta otettu valokuva, joka oli peräisin ennen sotaan lähtemistä. Nelikko tahtoi ottaa alkuperäistä otosta jäljittelevän kuvan, ja sen he myös tekivät. Hienon lopputuloksen näet alta.

Alkuperäinen kuva:

(kuva: YouTube)

Lähes 50 vuotta myöhemmin:

(kuva: YouTube)

Katso video miesten jälleennäkemisestä alta.

Lue myös: Veteraani antoi imatralaismiehelle sota-ajan negatiivit - jättiyllätys paljastui kehitettäessä

Kilpailut

Uusimmat