Kuva: Fotolia

Mitä tapahtuisi, jos ihmiset katoaisivat? Hurja video paljastaa

03.06.2016 20:45 - Pauliina Jokinen

Maapallo muuttusi radikaalisti, jos ihmiset yllättäen häviäisivät maan päältä.

Oletko ikinä miettinyt, miltä maailma näyttäeisi ilman ihmisiä? Ntyt sinun ei tarvitse enää miettiä asiaa, sillä Mind Warehouse -sivusto on julkaissut hurjan videon, jossa se on havainnollistanut, mitä maapallolla tapahtuisi, jos ihmiset yhtäkkiä katoaisivat.

Kuvitteellisella videolla kerrotaan kaiken muuttuvan nopeasti ja radikaalisti. Jo vuorokausi ihmisten poistumisen jälkeen suuri osa valoista alkaisi sammua ja tehtaat lakkaisivat toimivasta. Muun muassa ydinvoimalat aloittaisivat varotoimenpiteet, tuulivoimalat lakkaisivat pyörimästä ja aurinkopaneelit sammuisivat.

Ilman ihmisiä myös kotieläimet menehtyisivät nopeasti. Vain suurimmat koirat selviäisivät, jos ne onnistuisivat pääsemään vapaiksi.

Koiralaumat yhdistäisivät voimansa ja niistä tulisi petoja, jotka metsästäisivät pienempiä lajeja.

Noin kuukausi ihmisten häviämisen jälkeen ydinvoimaloiden varotoimenpiteet lakkaisivat toimimasta ja säteily tappaisi paljon eläimiä. Maapallo kuitenkin selviäsi säteilyn aiheuttamasta vahingoista nopeasti.

Vuosien saatossa luonto ottaisi vallan ihmisten rakentamista alueista ja muun muassa Las Vegas ja Dubai hautautuisivat hiekkaan. Noin 300 vuotta ihmisten katoamisen jälkeen metalliset rakennukset ja rakennelmat, kuten Eiffel-torni ja erilaiset sillat, tuhoutuisivat.

Noin 10 000 vuoden jälkeen vain harvat yksityiskohdat muistuttaisivat ihmisten eläneen planeetalla.

Havahduttava video on kerännyt lyhyessä ajassa jo yli 2 miljoonaa katselukertaa.

Lue myös: Tulva uhkaa Louvren taideaarteita - teoksia evakuoidaan jo

Kilpailut

Uusimmat