Kaikki artikkelit

Janne Wirmanin yhtye Warmen-julkaisee uuden albumin. Tuoreessa haastattelussa muusikko muisteli myös Children of Bodomin viimeisiä vuosia.
Espoo Ciné järjestetään tänä vuonna 18.–27.8.2023. Elokuvajuhlilla nähdään kotimaisten uutuuksien lisäksi laaja kirjo eurooppalaisia elokuvia niin meritoituneilta kuin nouseviltakin ohjaajilta.
Useamman levyn tehnyt kokoonpano julkaisi viimeksi uutta musiikkia vuonna 2014 First of the Five Elements -albumin muodossa.
Viimeinen keikka soitettiin 15. joulukuuta 2019.
Children of Bodom -yhtyeen jäsenet ovat avanneet Bodom Bar & Sauna -nimisen baarin Espoon Niittykumpuun.
Baarissa on mahdollista tutustua Children of Bodomin esineistöön, kuten soittimiin, lavasteisiin ja kultalevyihin. Henkka Seppälä ja Jaska Raatikainen kertovat paikasta Voice.fi:n haastattelussa.
Laihon kipparoima Children of Bodom oli yksi Suomen menestyneimpiä metalliyhtyeitä.
Tila avataan marraskuussa.
Yönäytöksessä nähdään muun muassa yksi Laihon suosikkielokuvista.
Laiho menehtyi vuoden 2020 lopulla. Hänet muistetaan Children of Bodomin lisäksi Bodom After Midnight -yhtyeestä.
Moon Shot julkaisi tänään debyyttialbuminsa Confession. Yhtyeessä soittavat Lapkon, Disco Ensemblen sekä Children of Bodomin jäseniä.
Mercury Circle julkaisi tänään debyyttialbuminsa Killing Moons. Yhtyettä on ehtinyt hehkuttaa muun muassa arvostettu Metal Hammer UK -musiikkilehti.
Holopainen kertoi Metal Hammer -julkaisulle, että kaipaa ystäväänsä todella paljon.
Mercury Circlen debyyttialbumi julkaistaan 8. lokakuuta.
Moon Shot on julkaissut jo aiemmin singlet Big Bang ja Blood Looks Cool, ja albumi ilmestyy syksyllä 2021.
Bodom After Midnight julkaisi tänään Paint The Sky With Blood -nimisen EP-levyn.