Espanja villiintyi sunnuntaina juhlimaan, kun Espanjan maajoukkue voitti jalkapallon maailmanmestaruuden toista kertaa historiansa aikana.
BBC kertoo, että Ciudad Rodrigon kaupungissa Salamancassa yön juhlahumu muuttui silmänräpäyksessä murhenäytelmäksi, kun 13-vuotias poika kuoli ja kaksi muuta nuorta loukkaantui suihkulähteen romahdettua siihen kiivenneiden ihmisten painosta.
Toisen sairaalaan joutuneen nuoren jalan epäiltiin murtuneen.
– Espanjan maajoukkueen voitonjuhlaksi tarkoitettu tilaisuus kääntyi tragediaksi, Ciudad Rodrigon kaupungintalo kirjoitti sosiaalisen median tililleen.
Kaupunki ilmoitti myös järjestävänsä maanantaina kello 18.00 minuutin hiljaisen hetken menehtyneen lapsen muistoksi.
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen aikana on sattunut BBC:n mukaan muitakin kuolemantapauksia. Aikaisemmin tässä kuussa kolme ihmistä tukehtui kuoliaaksi Mexico Cityssä järjestetyissä juhlissa, ja 30-vuotias mies menehtyi epilepsiakohtaukseen.