Kuva: Fotolia

Uusi tapa säilyttää avattu viinipullo esiteltiin - katso kuvat "viinikondomista"

01.11.2016 15:45 - Elisa Jalasjoki

Tuote väittää muun muassa pitävänsä viinin aromit pullon sisässä paremmin kuin perinteinen korkki.

Nettikauppa Firebox kertoo kehittäneensä täysin uudenlaisen tavan säilyttää avatussa viinipullossa olevan viinin aromit. Kauppa on lisännyt sivuilleen ennakkotilaukseen tuotteen, jonka he ovat nimenneet "viinikondomiksi". Kyse ei kuitenkaan ole viinin makuisesta kondomista. 

Viinikondomin väitetään muun muassa helpottavan pullon säilytystä, sillä se ei perinteisten korkkien tapaan tuo lisäkorkeutta pulloon. Näin jo avattu viinipullo on helpompi mahduttaa jääkaappiin. Tuotteen kuvauksessa kerrotaan kumien kutistuvan pullon suussa sopivankokoisiksi, sopien näin ollen lähes minkä tahansa avatun pullon suuhun, pitäen juoman tuoreena pidempään. 

Uudenlaista korkkia ei kuitenkaan voi käyttää esimerkiksi shampanja - tai proseccopulloihin, sillä niistä pääsevät kaasut voivat saada kondomin pullistumaan "ilmapalloksi". 

Viinikondomit myydään samantapaisissa paketeissa kun perinteisetkin kondomit.

Katso nettikaupan lisäämät kuvat tuotteesta alta.

(kuva: Firebox)

Viinikondomit on pakattu täysin vastaavanlaisiin paketteihin kuin perinteisetkin kondomit. Yhdessä paketissa on kuusi kumia. 

(kuva: Firebox)

Kaikki paketissa tulevat kumit ovat mustia. 

(kuva: Firebox)

Yllä olevassa kuvassa on havainnollistettu kondomin käyttötarkoitusta mahdollisimman selvästi. Kumi siis yksinkertaisesti asetetaan vain avoimen pullonsuun ympärille, jolloin se estää ilman pääsemisen pulloon ja aromin haihtumisen pois. 

Onko tässä uudenlainen ratkaisu siihen, miten illanistujaisista ylijäävät juomat säilytetään? Jäämme odottamaan, onko kyseessä jälleen kerran vain idea, vai tuleeko tästä tuotteesta vielä ilmiö. 

Lähde: Mashable

Lue myös: Punaviinikaakao uusi trendiherkku? Katso ohje lämpimään syysjuomaan

Kilpailut

Uusimmat