Kuva: Fotolia

Mikä tekee sinusta hyvän seksikumppanin? Horoskooppimerkki kertoo

14.06.2017 20:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Oinas muun muassa tietää tarkalleen, mitä haluaa.

Horoskooppimerkit kertovat meistä paljon. Ne paljastavat piirteitä luoneestamme, mikä taas voi paljastaa muun muassa sen, millaisia ystäviä olemme.

Sen lisäksi saattaa olla, että syntymäaikamme vaikuttaa jollain tavalla siihen, millaisia olemme sängyssä. Astrologi Matthew Currie kertoi Woman´s Health -sivustolle, että millaiset seikat tekevät mistäkin horoskooppimerkistä hyvän seksikumppanin.

Miten on, osuiko oikeaan?

Oinas 21. maaliskuuta - 19. huhtikuuta

Oinas on impulsiivinen ja rohkea. Siksi hän yleensä tekee juuri niin kuin hän itse haluaa. Hän on hyvä sängyssä siksi, että hän on hyvin tavoitteellinen. Osaat ilmaista selkeästi myös sen mitä haluat, ja siksi oinaat saavat yleensä pomminvarmasti orgasmin.

Härkä 20. huhtikuuta - 20. toukokuuta

Härkä on luonnostaan hyvin aistillinen. Hän on todellinen expertti luomaan hyvän tunnelman ennen petipuuhiin ryhtymistä. Myöskään häntä ei ole vaikea saada "sille tuulelle", joten kumppanin kannattaa opetella viettelyksen taito.

Kaksonen 21. toukokuuta - 20. kesäkuuta

Kaksonen on hyvä puhuja ja sen lisäksi älyllinen, mikä johtaa siihen, että hän on loistava puhumaan tuhmia. Hän myös osaa kuunnella kumppanin toiveita ja fantasioita ja toteuttaa niitä mielellään.

Rapu 21. kesäkuuta - 22. heinäkuuta

Rapu on hyvin tunteellinen ja hän kuluttaakin paljon aikaa itsensä suojelemiseen. Sen vuoksi myös seksiin lämmittely vaatii ravulta hiukan enemmän aikaa. Usein kuitenkin hidas eteneminen johtaa intohimoiseen seksiin ja hyviin orgasmeihin. Sinun suloinen olemuksesi kun sytyttää myös kumppanin.

Leijona 23. heinäkuuta - 22. elokuuta

Leijona rakastaa draamaa ja spontaaniutta. Tämän vuoksi roolipelit ovat leijonalle mieluisia, aivan kuten romanttiset puitteetkin. Leijona osaakin yllättää kumppaninsa ja saa tämän tahtomaan lisää.

Neitsyt 23. elokuuta - 22. syyskuuta

Neitsyt on luonnolinen huolenpitäjä, ja se pätee myös seksissä, etenkin silloin, kun neitsyt on aidosti rakastunut seksikumppaniinsa. Hän keskittyy hetkeen ja tekee siitä huolella molempia miellyttävän.

Vaaka 23. syyskuuta - 22. lokakuuta

Vaaka mielletään usein parisuhdemerkiksi. Se johtuu siitä, että vaaka laittaa usein muita enemmän ajatusta omaan suhteeseensa. Seksissä tämä ilmenee niin, että vaaka tekee töitä löytääkseen kumppaniaan miellyttävät asiat ja koskettaa heitä tavalla josta he pitävät.

Skorpioni 23. lokakuuta - 22. marraskuuta

Skorpioni on horoskooppimerkeistä seksuaalisin. He ovat usein todella keskittyneinä kumppaninsa mielihyvään seksiä harrastaessaan. Heille myös suuseksi on ominaista.

Jousimies 23. marraskuuta - 21. joulukuuta

Jousimiehellä on luontaista karismaa ja usein hän päätyykin särkemään runsaasti sydämiä. Heillä on taipumusta käsitellä seksiä kuin peliä, mutta hyvällä tavalla. Sen vuoksi seksi on yleensä pitkäkestoista ja kaikin puolin miellyttävää.

Kauris 22. joulukuuta - 19. tammikuuta

Ikävä kyllä kauris saattaa toisinaan olla hieman jäykkä petipuuhissa. Se on kuitenkin usein pelkkä esirippu ja kun se laskeutuu, on kauris todellakin irti. Silloin hän keskittyy kumppaniinsa 100 prosenttisesti.

Vesimies 20. tammikuuta - 19. helmikuuta

Vesimies on jollain tavalla eräänlainen kummajainen, joka tekee mitä mieli lystää. Sen vuoksi vesimies on myös seksin suhteen avoin. Hän kokeilee mielellään kaikkea uutta ja jännittävää.

Kalat 19. helmikuuta - 20. maaliskuuta

Kaloilla on suloinen ja empaattinen puoli. Siksi hän tekee kaikkensa saadakseen selville sen, mistä kumppani pitää. Kun se on selkää, tekee hän kaikkensa hyvän seksin eteen. Häneltä myös luonnistuu suuseksi erinomaisesta.

Lue myös: Härkä on kaunis, rapu paras suutelija - tunnistatko itsesi rehellisestä horoskoopista?

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat