"Suuseksikiertueen" järjestäneen naisen Instagram-tili poistettiin - epäilee erikoista syytä

01.03.2018 11:15 - Iiro Myllymäki

Italialainen Paola Saulino uskoo, että hänen Instagram-tilinsä on poistettu poliittisista syistä.

Italialainen malli ja näyttelijä Paola Saulino, 28, sai paljon mediahuomiota yli vuosi sitten, kun hän lupasi antaa suuseksiä jokaiselle italialaiselle, joka oli äänestänyt Italian perustuslain uudistusta vastaan kansanäänestyksessä. Lupauksensa toteuttaakseen nainen lähti Pompa Tour -nimiselle ”suuseksikiertueelle” ja hänen tavoitteenaan oli tarjota suuseksiä miljoonalle miehelle.

LADbible kirjoittaa, että nyt nainen on antanut suuseksiä omien laskujensa mukaan noin 700 miehelle. Naisella on ollut tapana jakaa Instagramissa seksikkäitä kuvia itsestään, mutta myös poliittisia kannanottoja. Nyt naisen Instagram-tili on poistettu, ja Saulino uskoo, että syy piilee sekä kuvien seksuaalisessa luonteessa että politiikassa. Italiassa on luvassa parlamenttivaalit tänä viikonloppuna, ja nainen uskoo, että hänen pelätään kykenevän vaikuttamaan ihmisten äänestyskäyttäytymiseen Instagramin kautta.

Saulinon mukaan hänen Instagram-tilinsä on ollut poistettuna jo kahden viikon ajan.

- Virallinen Instagram-tilini on blokattu, koska ihmiset ovat ilmiantaneet tiliäni. He pelkäävät, että voisin vaikuttaa vaalien tulokseen taas. He pelkäävät, että lanseeraan uuden Pompa Tourin tämän vaalin myötä, Saulino sanoo Daily Star -lehdelle.

Paola Saulino pyrkii nyt saamaan Instagram-tilinsä takaisin käyttöön. Nainen on ollut yhteydessä Instagramiin Twitterin kautta ja on lähtenyt levittämään sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #unbanpaola.

Nainen kertoo Uniladille, että hänen suuseksikiertueensa ei koskaan ollut niin poliittisesti latautunut kuin ihmiset ymmärsivät. Hänelle kiertue edusti enemmän seksuaalista vapautumista ja itseilmaisun vapautta.

Lue myös: "Suuseksikiertueella" oleva nainen ottanut suihin jo 400 mieheltä - "Kukaan ei ole valittanut"

Lähteet: LADbible,Unilad

Kilpailut

Uusimmat