Pikkupoikaa pilkattiin huulipunan käytöstä - serkun rohkea vastaus yllättää

21.06.2018 16:15 - Elisa Jalasjoki

Diskha Biljan asettui veljensä kanssa puolustamaan pienokaista tiukasti.

New Delhissä asuvan Diksha Biljanin Twitterissä jakama kuvasarja pienestä serkustaan on saavuttanut lähes ilmiömäistä suosiota sosiaalisessa mediassa. Kuvista nimittäin selviää se, kuinka Biljan sekä hänen veljensä nousivat puolustamaan nuorta serkkuaan, kun tämä päätti maalata huulensa äitinsä punaisella huulipunalla. 

Biljanin mukaan ivailun kohteeksi omassa kodissaan joutunut pienokainen hämmentyi pahasti kuvitellessaan, että oli tehnyt jotakin väärää. Pelästynyt poika piilotteli verhojen takana, sillä oletti, että hänelle oltaisiin vihaisia. 

Biljanin jakamista twiiteistä kuitenkin selviää se, että hän ja hänen veljensä rohkaistuivat tukemaan serkkuaan tiukasti - ja lisäsivät itsekin huulilleen kyseistä punaa, pyrkien näin viestittämään, ettei meikkaamisessa ole mitään erikoista, sukupuoleen katsomatta. 

Pienokainen uskaltautui lopulta pois piilostaan katsomaan lopputulosta, ja Biljanin mukaan hän näki pojan rentoutuvan silmissä.

Biljani korostaa olevansa erityisen huolissaan siitä, miten paljon Intiassa on vielä yhä tänäkin päivänä tehtävää sen eteen, että tasa-arvo ja suvaitsevaisuus neutralisoituisivat kaikkialla myös osaksi tavallista arkea. 

Alta pääset katsomaan Biljanin jakamat kuvat hänen suloisesta serkkupojastaan. 

"Yhdeksänvuotias serkkuni on perheemme feminiinisin henkilö. Kutsutaan häntä vaikka Pikku Cuziksi. Hän rakastaa lakata kynsiään, maalata huuliaan ja opetella kotitaloustöitä! Mutta tässä "alfauroksiin" keskittyneessä taloudessa hän joutuu usein vitsien kohteeksi. Tänään hän lisäsi itselleen huulipunaa ja tuli kutsutuksi "chakkaksi (transsukupuoliseksi)", Biljani kirjoittaa.

Alta pääset näkemään myös kuvan, jossa Biljani ja hänen veljensä ovat asettuneet serkkunsa rinnalle puolustamaan häntä. 

Lue myös: Äiti sai lapsensa kiinni kiusaamisesta - antoi rangaistuksen, joka jakaa mielipiteet vahvasti

Lue myös: Teiniä kiusattiin koulussa asunsa vuoksi - äidin vastausta ylistetään

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat