Kuva: Shutterstock

Tytär kertoi löytäneensä autosta rintaliivit - yllättävä käänne pelasti perheen kriisiltä

29.06.2018 14:45 - Elisa Jalasjoki

Nelivuotiaalle oli sattunut täysin luonnollinen erehdys.

Vaikka pienet lapset aiheuttavat yleensä puheillaan ainoastaan hauskoja tilanteita, ei epämiellyttäviltäkään hetkiltä voi aina välttyä. 

Näin kävi Twitter-käyttäjä AngryManTv:lle, joka jakoi tilillään hauskan, mutta myös pientä paniikkia aiheuttaneen keskustelun, jonka kävi yhdessä tyttärensä ja vaimonsa kanssa.

Tilanne alkoi, kun miehen nelivuotias tytär tuli keskustelemaan pariskunnan kanssa autosta tekemästään löydöstä ja tiedusteli, mitä äidin rintaliivit mahtoivat tehdä autossa. Tästäkös riemu syttyi, sillä miehen vaimo ei todellisuudessa ollut käynyt autossa moneen viikkoon. 

Kun kolmikko lähti autolle selvittämään tilannetta, selvisi, ettei hätä ollutkaan tämän näköinen. Pikkuinen oli nimittäin sekoittanut hengityssuojaimen rintaliiveihin, eikä ihme. Yhdennäköisyys pienen ihmisen silmissä on varmasti huomattava.

Katso hauska kuva autosta löytyneestä hengityssuojaimesta alta. 

Päivityksessään käyttäjä kirjoittaa tilanteesta vapaasti suomennettuna näin:

"4-vuotias tyttäreni yritti saada minut tänään kiikkiin.

Lapsi: Äiti, miksi rintaliivisi ovat isän autossa?

Minä: Mitäh!?

Vaimo katsoo minua murhaavasti. Hän ei ole ollut autossani viikkoihin.

Minä: Ei minun autossani ole mitään rintaliivejä!

Lapsi: On on, siellä on sellainen kuppi hihnoilla.

Menemme kaikki yhdessä autotalliin ja katsomme autoon..."             

Vaikka miehen tarinalla oli viihdyttävä loppuu, todistaa se kuitenki sen, ettei pienten ihmisten tarkoilta silmiltä jää mitään huomaamatta.

Lue myös: Mies antoi tyttöystävälleen tiukat ohjeet leffatreffejä varten - "Et saa pitää kädestä kiinni"

Lähde: Mashable

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat