Kuva: Shutterstock

Hurja listaus leviää - mitä kaikkea naiset tekevät, koska pelkäävät joutuvansa raiskatuiksi?

03.10.2018 17:15 - Reija Saarinen

Listaus on ikävä kyllä monelle naiselle todellista elämää.

Facebookissa kiertää listaus, joka on monella tavalla karua luettavaa. Kyseiseen postaukseen on nimittäin listattu sellaisia asioita, joita naiset tekevät siksi, että pelkäävät joutuvansa seksuaalirikoksen uhriksi.

Pelottavaa on myös se, että yllättävän moni nainen voi varmasti samaistua tähän listaukseen. Ihan täällä Suomessakin. Siksi sen karuus iskeekin vahvasti kasvoille.

Lista on kerätty oikeiden naisten oikeasta elämästä. Miten on, voitko sinä samaistua?

1. Pitelen käsissäni avaimia, jotta voin käyttää niitä aseena.

2. Katson takapenkille ennen kuin astun autoon.

3. Pidän kännykän aina lähelläni.

4. En mene lenkille liian myöhään illalla.

5. Laitan ikkunan aina kiinni yöksi, vaikka olisi miten kuuma.

6. En juo liikaa alkoholia.

7. En koskaan jätä juomaani vartioimatta.

8. Pidän huolen, että näen juomani koko ajan.

9. Omistan ison koiran.

10. Kannan mukanani pippurisumutetta.

11. Jätän autoni aina parkkipaikalle, jossa on valaistus.

12. En mene hissiin, joka on täynnä miehiä.

13. Mietin tarkkaan reitin, jota pitkin menen kotiin.

14. Katson mitä puen päälleni.

15. Kotonani on hälytysjärjestelmä.

16. En käytä lenkillä ollesani kuulokkeita.

17. En mene mielelläni metsäisille alueille, edes päivällä.

18. En koskaan vuokraa ensimmäisen kerroksen asuntoa.

19. Liikun ilta-aikaan ulkona vain porukassa.

20. Menen aina ensimmäisille treffeille julkiselle paikalle.

21. Pidän huolen siitä, että minulla on varaa taksiin.

22. En luo katsekontaktia kadulla tuntemattomien kanssa.

23. Pidän huolen siitä, että joku tietää aina missä olen.

24. Lukitsen autoni ovet heti, kun pääsen sisään.

Lue myös: Älä ikinä syyllistä raiskauksen uhria - tapahtumahetkistä löydettiin järkyttävä yhtäläisyys

Lähde: Scarrymommy

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat