Kuva: Getty Images

Instagramin jättimoka: Julkaisi vahingossa päivityksen, jota ei pitänyt

28.12.2018 11:15 - Senja Rapila

Uuden päivityksen nähtyään monet ovat julistaneet sovelluksen nyt kuolleeksi.

Monet käyttäjät kokivat hiljattain järkytyksen avatessaan Instagram-sovelluksensa, kun he huomasivat sinne tulleen uuden päivityksen. Independent-julkaisussa kerrotaan Instagramin päivittäneen sovellustaan niin, että kuvia selattiin sivusuunnassa pystysuunnan sijaan. Nyt yhtiö on tiedottanut, että suuri muutos sovellukseen julkaistiin vahingossa.

Jättimäinen päivitys, joka on todennäköisesti isoin mitä Instagramissa on koskaan nähty, ehti levitä laajalti ympäri maailman. Uuden päivityksen nähtyään monet ovat julistaneet sovelluksen nyt kuolleeksi.

Huomattuaan ihmisten reaktiot, Instagram poisti äkkiä närää herättäneen päivityksen. Yhtiö on tiedottanut, että päivityksen ei pitänyt levitä vielä käyttäjille, vaan sitä aiottiin testata ensin pienemmän kohderyhmän avulla.

- Sen piti olla vain pieni testi, mutta se levisi laajemmalle kuin olimme odottaneet, puhemies Adam Mosseri kommentoi asiaa Twitterissä.

Jos Instagram oli tosissaan päivittämässä feediään vaakasuuntaiseksi, voi olla, että se jää vain suunnittelijoiden unelmaksi - ainakin tällä käyttäjien reaktiolla.

Lähde: Independent

Lue myös: Instagram-malli jäi kiinni kiusallisista photoshop-mokista - "Luulin, ettei kukaan huomaa"

Lue myös: Instagram ryhtyy toimiin estääkseen syömishäiriöiden ihannoinnin sovelluksessa

Kilpailut

Uusimmat