Kuva: Shutterstock

Äidin sairauskierre johtuikin silikoni-implanteista - suunnitteli jo omat hautajaisensa

22.02.2019 12:45 - Katariina Auvinen

Yhdysvaltalainen Liza hankki silikonit, koska kolme raskautta oli jättänyt jälkensä naisen vartaloon.

Yhdysvaltalainen Liza Hanks on kolmen lapsen äiti, joka vannoi ottavansa rintaimplantit, jos imetys sekä raskaudet jättäisivät jälkensä rintoihin. Kolmen lapsen jälkeen niin kävi ja Hanks päätti toteuttaa unelmansa vuonna 2008 hän otti ensimmäiset implantit. Kyseessä olivat keittosuolatäyttteiset implantit. 

Kaikki meni tuolloin hyvin, mutta ongelmia syntyi vuonna 2015, kun hän meni toiseen leikkaukseen. Tarkoituksena oli asentaa naiselle keittosuolaimplanttien tilalle silikoniset implantit. Heti leikkauksen jälkeen Hanks tunsi itsensä todella huonovointiseksi, hänen silmänsä punottivat ja hänestä tuntui, että häntä poltettaisiin elävältä. Koko keho oli tulessa. 

Leikkauksen jälkeen oireet eivät hävinneet, sen sijaan ne pahenivat. Nainen ei pystynyt syömään, koska se aiheutti hänelle niin sietämätöntä kipua ja ihottumaa. Hän laihtui todella paljon ja kärsi myös siitä, että hänen hiuksensa alkoivat lähtemään. 

Hän tunsi sumuisuutta ja vaikka lääkärit koittivat epätoivoisesti selvittää sitä, mitä naiselle on tapahtumassa, he eivät onnistuneet. Kaikki testit tulivat takaisin normaaleina. Asia meni jopa niin pitkälle, että jotkut lääkärit epäilivät, että naisen entinen mies yritti myrkyttää häntä. 

Hyvästeli jo lapsensa 

Hän sai kohtauksia ja tilanne meni niin vakavaksi, että nainen alkoi valmistelemaan jo lapsiaan hänen hautajaisiaan varten. 

- Se, että lapset joutuivat näkemään minun muutokseni aktiivisesta äidistä täysin romuttuneeksi, oli aivan liikaa heille. Nuorimmaiseni lopetti puhumisen ja kaikki lapset näkivät painajaisia tilanteesta, Hanks kuvailee. 

Yli vuosi leikkauksen jälkeen eräs lääkäri mietti, voisiko oireet kenties johtua naisen ottamista silikoni-implanteista. 

- Kukaan ei tiedä, miten kehosi reagoi siihen, että sinne laitetaan vieraita esineitä. Sinun kehosi on ohjelmoitu parantumaan itse, mutta vieraat esineet voivat haitata tätä prosessia, kertoo erikoislääkäri Baker Daily mail -julkaisulle. 

Hanks marssi takaisin implantit laittaneelle yhdysvaltalaisklinikalle ja käski heidän ottaa implantit pois kehosta. Koska ei ollut olemassa vedenpitäviä todisteita siitä, että naisen sairastuminen johtui juuri rintaimplanteista, vakuutus ei kattanut leikkausta, eikä näin ollen naisella ollut varaa leikkaukseen. 

- Menin jopa niin pitkälle, että katsoin YouTubesta videoita, miten implantit voisi poistaa itse. 

Klinikka suostui kuitenkin siihen, että he poistavat implantit, vaikkakin naisen piti itse kerätä rahat operaatioon. Se onnistui ja heti poistoleikkauksen jälkeen naisesta tuntui täysin erilaiselta. 

- Kuin vuosiin pystyin vetämään henkeä täydellisesti. Minua polttava ja kalvava tunne oli täysin poissa. 

Naisen toipuminen oli hidasta, mutta varmaa. Hän joutuu käyttämään autoimmuunisairauksiin tarkoitettuja lääkkeitä, mutta hän on todella tyytyväinen elämäänsä. 

- Implantit eivät sovi kaikille ja minulle ne eivät todellakaan tehneet hyvää, nainen kertoo. 

Hän halusi kertoa tarinansa Daily mail -julkaisulle, jotta samoista asioista kärsivät saisivat mahdollisesti apua ongelmaansa. 

Lue myös: Rintaimplanttien ja syövän yhteydestä uutta tietoa

Lue myös: Ottiko Selena Gomez silikonit? Fanien huomio kiinnittyi suureen rintavarustukseen

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat