Kuva: Shutterstock

Matkustaja halusi suorittaa "onnen rituaalin" - koko lento jouduttiin lopulta perumaan

28.02.2019 12:15 - Katariina Auvinen

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun samaisen ongelman vuoksi koko lento joudutaan perumaan.

Lennon myöhästyminen ei ole ikinä mukavaa, mutta jos lento vielä peruuntuu, voi se kiristää vielä enemmän ihmisten hermoja. Näin kävi Kiinassa, jossa eräs lentomatkustaja päätti suorittaa oman rituaalinsa ennen koneeseen nousua. 

Rituaalin tarkoituksena oli taata hyvä ja onnekas lentomatka, mutta sen sijaan koko lentokone ei päässyt ilmaan. Mies nimittäin nakkasi kolikon lentokoneen moottoriin, jonka vuoksi henkilökunnan piti kutsua korjaajat paikalle. 

28-vuotiaan miehen piti lentää Kiinan sisäisellä lennolla 17. helmikuuta. Korjaajat löysivät kolikon vasemmasta moottorista ja poistivat sen. Aikaa kuitenkin kului niin paljon, että matkustajia piti siirtää muille lennoille. 

Lucky Air -lentoyhtiö on nyt päättänyt haastaa miehen oikeuteen tekosistaan, koska toiminnallaan hän aiheutti mittavat kulut lentoyhtiölle. Jos lento olisi päässyt ilmaan, kolikko olisi voinut aiheuttaa lento-onnettomuuden. 

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kiinasta lähteviä lentoja on jouduttu perumaan samaisen asian vuoksi. Vuonna 2017 eräs nainen heitti kolikon lentokoneen moottoriin ja aiheutti toiminnallaan tuntien viivästymisen. Muutamia kuukausia myöhemmin, 76-vuotias nainen heitti useita kolikkoja moottoriin. 

"Tällaisella toiminnalla ei todellakaan taata turvallista lentoa. Sen sijaan lento-onnettomuuden riski kasvaa, jos moottoriin heitetään sinne kuulumattomia esineitä puhumattakaan viivästymisestä tai lennon peruuntumisesta," lentoyhtiöstä kerrotaan Daily mail -julkaisulle. 

Lue myös: Kauhun hetkiä lentokoneessa - 'Lausuin jo viimeisiä rukouksiani'

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat