Kuva: Shutterstock

Hääpari teki erikoisen ratkaisun ruoan suhteen - sai vieraan marssimaan ulos kesken juhlan

19.06.2019 15:45 - Katariina Auvinen

Hääjuhlassa menu oli jaoteltu naisille ja miehille.

Jokainen pari järjestää sellaisen hääjuhlan kuin he itse haluavat. Eräälle häävieraalle yksi asia oli kuitenkin liikaa. Hääpari oli päättänyt nimittäin erotella häämenun niin, että miehille oli omat vaihtoehtonsa ruoan suhteen ja naisille omat. 

Alkupalaksi miehille tarjottiin sienirisottoa kun taas naisille oli tarjolla katkarapuja. Pääruoaksi miehille oli valittu paahtopaistia ja perunoita. Naiset taas saivat nauttia kanasta ja uusista perunoista. 

Jälkiruoaksi miehet saivat herkutella suklaalla kun taas naisille oli tarjolla mansikkakakkua. 

Nainen, joka oli häävieraana, lähti pois vastaanotolta ja purki turhautumistaan Mumsnetissä. 

"Minulla oli todella hyvä fiilis kunnes näin menun, joka oli jaettu sukupuolten mukaan. Jokainen oli pöyristynyt asiasta. Kestin alkuruokaan saakka, otin yhden haukun ja sen jälkeen lähdin koko vastaanotolta."

Mitä ilmeisesti kyseessä oli sulhasen vanhempien idea. Nainen kertoo, että hän sai myöhemmin tietää, että ne vieraat, jotka jäivät hääpaikalle, saivat vielä isomman yllätyksen. Miehet saivat laadukasta viskiä yömyssyinä kun taas naisille ojennettiin pieni kakkupala. 

Monet keskustelupalstan lukijat ovat kertoneet, että heidän mielestään kyseinen idea oli idioottimainen ja loukkaava. 

"En olisi myöskään jäänyt paikalle. Tuo on törkeää erotella sukupuolet ja olettaa, mitä he haluavat syödä." 

Toisaalta ihmiset ovat tuominneet myös häävieraan, joka kehtasi lähteä paikan päältä. 

"Totta kai se oli törkeää ja seksististä, mutta en olisi silti lähtenyt paikan päältä. Sinä itse teit heille törkeän tempun." 

Lue myös: Morsian esitti meikkaajalle kysymyksen, joka sai aikaan raivoa: "Todella oksettavaa"

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat