Sosiaali- ja terveysministeriölle kävi maanantaina kiusallinen kirjoitusvirhe. Ohjauskirjeessä Aluehallintovirastolle oli tippunut yksi nolla pois, jolloin 500 muuttui 50:ksi.
AVI julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka mukaan yleisötapahtumien henkilörajoitukset olisivat kiristyneet syyskuussa 50 henkeen. AVI tekee päätöksensä STM:n ohjauksen perusteella, joten luultavasti AVI:n jo tekemä linjaus muuttuu kirjoitusvirheen huomaamisen myötä.
STM korjasi virheensä Twitterissä.
Myös Aluehallintovirastot tiedottivat, että ovat huomanneet virheen ja käsittelevät asiaa. Rajoitukset pysynevät siis lopulta syyskuussa samana kuin elokuussakin.
Lue myös: JVG paljasti kaikkien aikojen ikimuistoisimman keikkapaikkakuntansa – valinta voi yllättää