Kuva: Shutterstock

Vaarallinen trendi leviää TikTokissa - hammaslääkärit varoittelevat

18.09.2020 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

TikTokissa nähdään videoita, joissa ihmiset viilaavat hampaitaan.

Vaarallinen trendi kiertää parhaillaan TikTokissa. Palvelussa on viime aikoina nähty useita videoita, joissa ihmiset viilaavat etuhampaitaan saadakseen ne tasaisemmiksi. 

Ei liene yllättävää, että hammaslääkärit ovat varoitelleet ilmiön vakavuudesta. Heidän mukaansa viilaamalla hampaitaan, voi saada aikaan suurta vahinkoa.

- Hampaiden viilaaminen on todella vahingollista. Sillä saattaa hyvinkin aiheuttaa pysyviä vaurioita hampaiden rakenteelle sekä kiinteelle. Hampaan kiillettä ei voi kasvattaa uudelleen, joten vaurio on peruuttamaton, hammaslääkäri Sunny Shira kertoo.

Hän muistuttaa, että kaikki hampaisiin liittyvät toimenpiteet täytyisi antaa ammattilaisen tehtäväksi, jolloin ne tehdään oikein ja puhtailla sekä oikeanlaisilla välineillä. 

Hammaslääkäri Kailesh Solankin on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa viilaamisesta aiheutuneet vauriot eivät välttämättä näy heti, vaan ongelmia saattaa ilmetä myöhemmin. 

- TikTokissa on nähty videoita, joissa ihmiset viilaavat hampaitaan. Se aiheuttaa muun muassa kipua ja herkkyyttä. Pahimmassa tapauksessa hammas saattaa lohjeta. Sen lisäksi väärin tehty toimenpide altistaa monenlaisille infektioille. Infektiot voivat olla kivuliaita ja sen lisäksi ne voivat johtaa luukatoon ja suuren hammasremonttiin.

Lue myös: Juotko paljon kahvia? Torju hampaiden kellastuminen hammaslääkärin vinkkien avulla

Lue myös: Haluatko kauniit, terveet hampaat? 3 tärkeää ohjetta, joista harva tietää

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat