Kuva: AOP

Ron Jeremy inspiroi pornotähden nimeä kantavaan rommiin - seksuaalirikossyytteet tuhosivat suomalaisbrändin

28.08.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Yrittäjä Olli Hietalahti toi yhtiökumppaneineen markkinoille pornotähden nimeä kantaneen rommin. Vitsistä alkunsa saanut yritys niitti mainetta maailmalla ja joutui Suomessa viranomaisten kynsiin.

Takavuosien aikuisviihteen ykkösnimi oli ehdottomasti Ron Jeremy. Lyhyt, tanakkarakenteinen ja karvainen mies oli maailmantähti, vaikka ulkomuoto oli kaukana stereotyyppisen pornotähden ulkoasusta. Tai ehkä hän juuri siksi olikin niin menestynyt.

Vastikään julkaistussa Maisteluni – romminmakuinen tarina yrittäjyydestä -esikoisteoksessaan yrittäjä Olli Hietalahti muistelee vauhdikkaita vuosia yrittäjänä. Yrityksen tuotteena oli, ei enempää eikä vähempää, kuin Jeremyn mukaan nimetty rommi.

Hietalahden haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan alta sekä Podplaysta.

Ron tarkoittaa espanjaksi rommia

Kaikki alkoi vitsistä vuosituhannen vaihteessa. Mikä olisikaan hauskempaa kuin kaupata tuon hassun pornotähden nimellä brändättyä rommia, sillä tarkoittaahan tähden etunimi espanjaksi juurikin tätä merirosvojen suosimaa juomaa.

- Lähdimme vitsistä liikkeelle, meille Ron Jeremy oli puhtaasti huumoribrändi, Hietalahti muistelee haastattelussa.

- Sellainen Jeremyn kaltainen lyhyt, ylipainoinen, kaljuuntuva ja kummallisen näköinen heppu sattui olemaan maailman tuotteliain ja siihen aikaan tunnetuin pornotähti, hän avaa vitsin taustoja.

- Brändimme missio oli saada ihmiset hymyilemään kaksi kertaa, Hietalahti jatkaa.

Yhteydenotto Jeremyyn kannatti, sillä pornotähti oli mielellään mukana ideassa. Näin sai alkunsa Ron de Jeremy -rommi.

Hietalahden mukaan ensireaktio tuotteeseen oli kuitenkin universaali riippumatta siitä, tutustuivatko ihmiset ensimmäisen kerran pornotähden kuvaa kantavaan rommiin Kouvolassa vai Kaliforniassa. Ensin ihmiset naureskelivat viittaukselle pornotähteen ja seuraavaksi he hymyilivät rommin hyvälle maulle.

Siinä missä toiset näkevät huumoria, viranomaiset näkevät seksiä

Jeremyn kasvoja koristavan rommipullon tuominen Suomen markkinoille ei ollut niin sanotusti läpihuutojuttu. Kymmenissä maissa pornotähden kasvoilla kaupattu juoma joutui poistamaan Jeremyn kasvot etiketistä vuonna 2014.

- Siinä missä muut näkevät huumoria, viranomaiset näkevät seksiä, Hietalahti toteaa.

Tämä herätti Suomessa myös median kiinnostuksen.

”Valvira poisti Ron Jeremyn kasvot rommipullosta”, kirjoitti Iltalehti.

”Rommipullo yllyttää seksiin: pornotähden naama poistetaan etiketistä”, kirjoitti puolestaan Yle.

Pornotähti ottikin kantaa suomalaiseen alkoholipolitiikkaan ja lähetti Valviralle naljailevat videoterveiset.

Videolla Jeremy toteaa, että Valviran henkilöstö katsoo selvästi pornoa, sillä tunnistavat hänet etiketistä siitä huolimatta, että rommi yritettiin tuoda markkinoille pornotähden kasvot etiketissä pikselöitynä.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lopulta rommi sai jäädä Alkon valikoimaan, kun kasvot poistettiin kokonaan etiketistä. Alkoholia ja seksiä ei sovi yhdistää millään tavoin toisiinsa.

Vitsi loppui seksuaalirikossyytteisiin

Ron de Jeremy oli hymyilyttänyt jo lähes kahden vuosikymmenen ajan, mutta lopulta vitsistä oli aika päästää irti. Hietalahti kuvailee teoksessaan, että vuosien mittaan yhteistyö Jeremyn kanssa kävi yhä vaikeammaksi.

”Olemus oli yhä sottaisempi. Palavereissa ja puhelimessa Ron ei jaksanut enää keskittyä. Hän alkoi unohdella asioita ja kysellä samaa viiden minuutin välein.” Hietalahti muistelee teoksessaan.

Kun Jeremyn ote alkoi lipsua, alkoi lipsua myös hänen maineensa. Me Too -liikkeen myötä vuonna 2017 alkoivat liikkua huhut myös Jeremyn syyllistymisestä seksuaaliseen häirintään. Tämä oli viimeinen niitti Ron de Jeremy -rommille.

Rolling Stone -lehti julkaisi artikkelin pornotähdestä, jossa häntä syytettiin seksuaalirikoksista lähentelyistä raiskauksiin. Tällä hetkellä häntä syytetään yli 20 seksuaalirikoksesta, mutta oikeudenkäynti on edelleen kesken.

Kaksi vuotta sitten Jeremy pidätettiin.

(kuva: AOP)

Hietalahti kertoo, että prosessi Jeremyn henkilöbrändistä irtautumisesta oli jo käynnissä ennen pornotähden pidätystä, mutta viranomaisten hampaissa rypevä keulakuva oli kuolinisku rommille.

- Kyllähän meidän brändi loppui siihen, Hietalahti muistelee yrityksensä kokemaa kolausta Jeremyn syytteiden myötä.

Vanhan brändin hautaaminen antoi kuitenkin tilaa uudelle. Jeremy lähti, mutta rommi jäi.

- Tällä tiellä ollaan edelleen vahvasti mukana, rommiyrittäjä kertoo.

Tuotteen punainen lanka oli kuitenkin keksittävä uudelleen, sillä lystikäs aikuisviihdehahmo oli historiaa.

- Melko nopeasti päädyimme siihen, että se on tämä meidän kymmenen vuoden tarina. Kymmenen vuotta erilaista pään seinään lyömistä ja epäonnistumista sekä vaikeudesta toiseen toikkaroimista, Hietalahti sanailee.

- Matkan varrella tehtaat paloivat, Ron Jeremy miltei kuoli, yksi yhtiökumppani kuoli ja selkään satoi puukkoja. Välillä olimme konkurssin partaalla ja välillä oli maanjäristys. Kaikenlaista sattui ja tapahtui. Enimmäkseen sattui, hän summaa teoksessakin kuvailtuja tapahtumia vuosien varrelta.

Yrityksen uusi rommi onkin saanut nimensä vastoinkäymisistä: Hell or High Water -rommin nimi kuvaa periksiantamattomuutta.

- Tulkoon vaikka helvetin lieskat tai raamatullinen tulva, niin periksi ei anneta, vaan jatketaan yrittämistä, Hietalahti toteaa.

Maisteluni - romminmakuinen tarina yrittäjyydestä on kustannusyhtiö Troijan hevosen ensimmäinen julkaisu. Teos on saatavilla kirjakaupoista sekä se on kuunneltavissa äänikirjasovelluksissa laulajana ja ääninäyttelijänä tunnetun Pasi Ruohosen lukemana.

Maisteluni – romminmakuinen tarina yrittäjyydestä

Troijan hevonen 2022

Lue myös: Naisvankilan pomo kertoo, miksi naisvangit kokevat miehiä enemmän häpeää rikoksistaan: 'Rikkovat muutakin kuin lakia'

Lue myös: Tarja Turunen muistaa hetken, kun hänet pyydettiin Nightwishiin - 'Tuomas asteli ujona ovelle'

Kilpailut

Uusimmat