Kesätyövalvonnassa paljastui ongelma: asiakkaat kohtelevat nuoria työntekijöitä huonosti

Nuoret saavat kesätöissään asiakkailta huonoa kohtelua.

Julkaistu:

Kesätyöpaikkojen valvonnassa on havaittu sekä parannuksia että uusia huolenaiheita. 

Lupa- ja valvontaviraston työsuojelutarkastajat ovat tarkastaneet elokuun alkuun mennessä 180 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea. 

Tarkastuksilla on noussut esiin ongelma, joka ei varsinaisesti liity työnantajan toimintaan. Nuoret kertovat aiempaa useammin joutuvansa asiakkaiden epäasiallisen käytöksen kohteeksi. Asiakkaat saattavat esimerkiksi tiuskia tai huutaa nuorille työntekijöille tai vähätellä heidän ammattitaitoaan.

Lue myös: ”Eikö tunnu pahalta lyödä sitä turpaan?” – Esko utelee Martinalta vastauksia tulevasta ottelusta ystävää vastaan

Lue myös: Masked Singer Suomi palaa näiden hahmojen kera – etsivien pöydällä uutuutena Poista maski -nappi

Joissakin tapauksissa kyse on myös seksuaalisesta häirinnästä. Nuoret ovat kertoneet tilanteista, joissa asiakkaat ovat esittäneet vihjailevia ehdotuksia tai verhonneet seksuaalisen häirinnän vitsailuksi. 

Nuorten työntekijöiden kohteluun liittyvistä asioista on kysytty kesätyöpaikkojen tarkastuksilla vuodesta 2024 lähtien, vaikka asiakkaiden käytös ei automaattisesti kuulu tarkastusten asialistalle.

Työnantajan vastuulla on selvittää ja arvioida myös häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta aiheutuvat vaarat. Lupa- ja valvontaviraston mukaan nuoret pitäisi perehdyttää jo työsuhteen alussa siihen, miten haastavissa asiakastilanteissa toimitaan. 

Tarkastuskäynneillä työnantajat saivat kuitenkin kehuja. Työnantajat ovat aiempaa paremmin huolehtineet muun muassa työvuoroluetteloista, tauoista ja nuorten mahdollisuudesta istua työpäivän aikana.

Lue myös: Kanta-Hämeessä kasvaa huolestuttava ilmiö: ”Voi johtaa äkilliseen kuolemaan”

Lue myös: Remppa vai muutto Suomi alkoi mahdottomalla haasteella – Tero Pennanen ei meinaa uskoa kuulemaansa

Yleisimpiä puutteita kesätöissä ovat edelleen työterveyshuollon järjestäminen, työnteon keskeiset ehdot, työvuoroluettelot ja työehtosopimuksen noudattaminen. Osa työnantajista ei esimerkiksi maksa nuorille työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Työsuojelutarkastaja Laura Mäkilän mukaan kehitystä on silti tapahtunut. Työvuoroluettelot annetaan useimmiten työntekijöille ajoissa, työvuoroja muutetaan harvemmin viime hetkellä ja nuoret saavat yleensä pitää heille kuuluvat tauot. Mäkilän mukaan pitkäjänteinen valvonta ja viestintä ovat tuottaneet tulosta.

Lisää Voice.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi