Kuva: PT

Foreca kertoo sään viilenevän entisestään, eikä käännettä takaisin enää näy

20.09.2022 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Yöpakkaset leviävät Lapista muuallekin Suomeen.

Kuluvalla viikolla on syytä pistää lämmintä päälle, sillä sää ei tästä ainakaan lämpene.

Foreca ennustaa, että tällä viikolla saadaankin nauttia lähinnä poutasäästä, ei se silti tarkoita kovinkaan lämmintä ilmaa. Etelässäkin pysytellään enää 10 asteen tuntumassa.

Lämmin ilmamassa on jo jonkin aikaa tehokkaasti kiertänyt Suomen, eikä Forecan meteorologin Joonas Koskelan mukaan ole enää syytä odottaa, että se löytäisi tiensä tänne.

- Alkaa siis vahvasti näyttää siltä, että tänä vuonna ei syyskuussa ylitetä 20 asteen lukemia. Syyskuun alussa vallitsi kuiva ja viileä säätyyppi pitkäkestoisen korkeapaineen takia. Nyt päättynyt viikko oli puolestaan viileä ja sateinen hidasliikkeisen matalapaineen vaikutuksesta. Samalla lämpimät ilmamassat ovat pysyneet melko kaukana Suomesta,  Koskela toteaa.

Myös yöpakkaset ja halla saattavat alkaa pian levittäytyä Lapin lisäksi muuallekin.

– Keskiviikon vastainen yö on pohjoisessa kylmä. Lapissa pakkasta on laajalti muutamia asteita, paikoin voi olla viitisenkin pakkasastetta. Lännessäkin esiintyy ainakin hallaa, idässä sen sijaan runsaampi pilvisyys hillitsee lämpötilojen laskua, Koskela jatkaa. 

Lue myös: Kylmässä säässä on hyvät puolensa - 5 syytä, jotka saavat sinut rakastamaan talvea

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat