Etsi
Ensilumi saatiin Suomeen eilen.
Leuto syksy on pitänyt nurmikot kasvussa pitkälle syksyyn.
Kun istutat kukkasipulit ajoissa ja oikealla tavalla, varmistat puutarhan heräämisen keväällä kauniisti kukkien.
Metsästyskausi saa eläimet liikkeelle.
Haitallisille vieraslajeille on omat ohjeistukset jäteasemilla.
Lähiviikkoina lämpötila voi olla ajankohtaan nähden hieman tavanomaista kylmempi.
Sää on alkaneella viikolla pitkään poutaista ja suuressa osassa maata aurinkoista.
Myös ukkosen mahdollisuus on viikonloppuna olemassa.
Tuore vuodenaikaisennuste voi tietää Suomeen melko harmaita, mutta lauhoja loppuvuoden päiviä.
Koko syyskuusta odotetaan tässä vaiheessa hieman tavanomaista lämpimämpää.