Kuva: Shutterstock

Viime lauantaina Helsingissä jysähti - kyseessä oli "lentokoneen liipaisema" salama

27.09.2023 11:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskaudella salamoi keskimääräistä vähemmän.

Viime lauantaina Helsingissä hätkähdettiin. Herttoniemeen iskenyt voimakas salama kuului ympäri Helsinkiä ja aiheutti ongelmia esimerkiksi metroliikenteessä. Salama käynnisti myös autojen varashälyttimiä.

Ilmatieteenlaitos kertoo nyt tiedotteessaan kyseessä olleen ”lentokoneen liipaisema salama”.

– Kyseessä oli ns. lentokoneen liipaisema salama, jossa sähköistyneen kuuropilven läheisyydessä lentänyt lentokone edesauttoi salaman esiintymistä. Vastaavia tapauksia esiintyy silloin tällöin syksyllä ja talvella, selittää Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä.

Ukkoskausi alkaa Suomessa toukokuussa ja päättyy yleensä syyskuussa. Suomessa havaittiin touko-syyskuussa noin 73 000 maasalamaa. Kesäkuu oli kaiken kaikkiaan salamarunsain kuukausi lähes 44 000 salamallaan.

Alueellisesti salamoi eniten Pohjois-Pohjanmaalla.

Lähde: Ilmatieteenlaitos

Kilpailut

Uusimmat