Kuva: Shutterstock

MTV: Saako nastakengillä mennä kauppaan? Vastaus jakaa myymälöiden mielipiteet

26.12.2023 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Eri ketjuissa nastoista ollaan hieman eri mieltä.

Ulkona on tällä hetkellä monin paikoin niin liukasta, että moni turvautuu nastakenkiin pysyäkseen pystyssä.

Nastakenkien terävät piikit eroavat luonnollisesti tavallisen kengän pohjasta, mikä herättääkin kysymyksen siitä, saako nastoilla kävellä sisätiloissa esimerkiksi poiketessaan kävelyllä kauppaan.

MTV kysyi vastausta eri kauppaketjuilta ja osassa vastaus olikin yksiselitteisesti se, ettei huoleen ole syytä ja kaupan kivilattiat kyllä kestävät nastojenkin napinan.

- Lattiat ovat yleensä tukevaa kivilaattaa, joka kyllä kestää, toteaa ykskantaan Kai Ovaskainen S-ryhmän viestinnästä.

Samoilla linjoilla on myös Lidlin tiedottaja Riikka Peltomäki.

- Meillä Lidlissä nastakenkien ei ole huomattu aiheuttavan erityistä haittaa eikä ole pidetty tarpeellisena ohjeistaa asiakkaita niihin liittyen suuntaan eikä toiseen, Peltomäki jatkaa.

Joissakin kaupoissa nastoista voi koitua harmiakin

Kaikkien myymälöiden edustajat eivät lämmenneet nastoille yhtä varauksettomasti. Esimerkiksi K-ryhmän kauppias vastaa, että joissakin myymälöissä osa lattiasta on laminaattia, joka saattaa vaurioitua herkemmin.

Hän kertoo MTV:lle, että nastakenkien käytöstä ei ole kaupassa kieltoa, mutta niiden riisuminen on silti suositeltavaa.

- Meilläkin panimo-osasto on tätä laminaatin kaltaista, jota nasta vaurioittaa helpommin, kommentoi lahtelainen K-Supermarket-kauppias Mikko Eronen.

Lue myös: MTV: Kaadu oikein ja estä päävammojen synty - kolme muistettavaa asiaa

Lähde: MTV

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 24. joulukuuta 2022. 

Kilpailut

Uusimmat