Kuva: Shutterstock

Espoo on eniten vetovoimaansa kasvattanut kaupunki - ykkösenä silti vanha tuttu

19.03.2024 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Lahti, Oulu ja Kuopio.

Vetovoima ja pitovoima -tutkimuksen mukaan Espoo on kasvattanut eniten vetovoimaan Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Nyt neljännen kerran toteutetun tutkimuksen mukaan vetovoimaansa onnistuivat kasvattamaan Espoo ja Turku.

Edelleen Suomen vetovoimaisimman kaupungin titteliä pitää hallussaan Tampere, vaikka senkin vetovoima on laskenut. Jaetulta toiselta sijalta löytyvät Jyväskylä ja Kuopio.

- Espoon kasvu kertoo siitä, että tänne muutetaan edelleen työn ja osaamisen perässä. Vetovoimaa on erityisesti tieto- ja osaamisintensiivisiin yrityksiin ja osaajiin, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä iloitsee.

Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Lahti, Oulu ja Kuopio. 

Kaupunkien asukkaiden tutkimukseen osallistui yhteensä 2 255 ja potentiaalisten asukkaiden tutkimukseen 1 709 vastaajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset, Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Lue myös: Suomi valittiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi - valintaan vaikuttavat useat tekijät

Lähde: T-Media

Kilpailut

Uusimmat