Kuva: Shutterstock

HS: Kolme karannutta biisonia on ammuttu

16.06.2025 11:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Yhdeksän biisonia on vielä karkuteillä biisonitarhuri Olli Hälvän tarhalta.

Kahdentoista biisonin lauma lähti karkuteille lauantaina 7. kesäkuuta Parikkalan Uukuniemellä Etelä-Karjalassa. Biisonit pääsivät pois aitauksestaan, kun aidan korjaustöiden yhteydessä yksi veräjä oli jäänyt auki. 

Biisonit ovat kulkeneet karkumatkan aikana jopa 20 kilometrin matkan tarhalta länteen. 

Viikonloppuna kolme karannutta biisonia on ammuttu biisonitarhuri Olli Hälvän johdolla, Helsingin Sanomat uutisoi.

Biisonit ammuttiin lauantaina peltoon Vaaran kylän alueella Parikkalan, Kiteen ja Savonlinnan rajamailla. Hälvää avusti kaksi paikallista erämiestä. Helsingin Sanomien mukaan ammuttujen biisonien lihat jäävät Hälvän omaan käyttöön.

Yhdeksän biisonia on vielä karkuteillä. Niiden odotetaan palaavan kotiin tuulen kääntyessä suotuisaksi. Biisonit etenevät luonnostaan mieluiten vastatuuleen. 

Hälvän tilalla on kaikkiaan noin 80 biisonia. 

Lue myös: Suomessa tavattujen lintujen lukumäärä nousee 493:sta 496:een

Lue myös: Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiön vastuulle - kuinka usein taloyhtiön tulee tarkastaa ne jatkossa?

Lue myös: Tämän hetken farkkumuotia koristaa näyttävä yksityiskohta

Lähde: HS

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.