Korkeasaaressa on syntynyt kaksi amurinleopardin pentua. Äärimmäisen uhanalaisen ison kissaeläimen pennut ovat nyt viiden viikon ikäisiä ja kasvaneet emonsa hoivissa reippaiksi pikkuleopardeiksi.
Eläintenhoitajat huomasivat heinäkuun lopulla pesäkamerasta, että amurinleopardinaaras vetäytyi pesäkoppiin synnyttämään. Kolmesta pennusta kaksi syntyi elävinä.
Nyt uros- ja naaraspentu painavat noin 2,5 kiloa. Edellisen kerran Korkeasaaressa syntyi amurinleopardin pentuja peräti 11 vuotta sitten.
Lue myös: Fimea varoittaa: Näitä lääkkeitä ei pidä ostaa netistä tai somesta
Lue myös: Takaisinveto tästä tutista: aiheuttaa tukehtumisvaaran
Pennut on jo tarkastettu eläintenhoitajien ja eläinlääkäreiden toimesta. Ne on punnittu ja matolääkitty, merkitty tunnistussirulla sekä kuvattu niiden yksilöllisten turkkikuvioiden perusteella. Emo ei ollut tarkastuksen aikana huolissaan pennuistaan, vaan puuhasteli ulkotarhassa liha-ateriansa parissa.
Pentujen syntymää edelsi viiden vuoden etsintä sopivalle lisääntymiskumppanille Korkeasaaren urokselle. Ensimmäisen ehdokkaan kanssa yhteiselo päättyi rähinään ja toinen oli liian iäkäs. Kolmannen naaraan kanssa pari tuli heti toimeen, ja naaras tuli tiineeksi jo toisesta yhteenlaitosta.
Pennut ovat tärkeitä myös amurinleopardien kansainväliselle suojelutyölle. Niiden isän isä on luonnosta peräisin oleva harvinainen kantayksilö, joka loukkaantumisensa vuoksi pelastettiin eläintarhaan. Sillä on vain kaksi Moskovan eläintarhassa syntynyttä urosjälkeläistä, joista toinen siirrettiin Korkeasaareen vuonna 2021.
Nyt syntyneet pennut auttavat säilyttämään tämän harvinaisen geeniperimän eläintarhojen suojeluohjelmassa.
Lue myös: Ulkoilija löysi sodanaikaisen räjähteen Hyvinkäällä – sitten kuului voimakas pamaus
Lue myös: Vikingloton potti kasvaa 16 miljoonaan euroon – tänne Suomeen tullut suurvoitto napsahti
Luonnossa amurinleopardeja arvioidaan olevan enää noin 130. Niitä elää Venäjän Kaukoidässä ja Kiinan koillisosissa, ja niiden uhkia ovat muun muassa salametsästys, elinalueiden kaventuminen ja eläintaudit.
Korkeasaari osallistuu amurinleopardien suojeluun eurooppalaisessa EEP-suojeluohjelmassa, jonka tavoitteena on pitää tarhakanta mahdollisimman geneettisesti monimuotoisena.