Kuva: Jussi Häkkilä
Yle: Kalajoen Hiekkasärkillä hukkuneet nuoret olivat somalitaustaisia
Tapaus on aiheuttanut suurta surua islamilaiselle yhteisölle.
Kalajoen Hiekkasärkillä kuolleet pojat olivat somalitaustaisia, kertoo Yle.
Kolme teini-ikäistä nuorta katosi Kalajoella viime viikon perjantaina, ja kaksi heistä löydettiin samana iltana menehtyneenä. Kolmas hukkunut nuori löydettiin lauantaina hukkuneena.
Nuoret olivat ajautuneet noin sadan metrin päähän rannasta ja huutaneet apua, kun he silminnäkijähavaintojen mukaan vajosivat pinnan alle. Kaksi pojista oli syntynyt vuonna 2009 ja kolmas vuonna 2008.
Ylen mukaan nuorten kuolema on aiheuttanut suurta surua koko islamilaiselle yhteisölle.
Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja imaami Abdul Mannan kertoo Ylelle, että poikien hautajaismuodollisuudet pyritään järjestämään mahdollisimman pian.
Lue myös: Kolmas Kalajoella kadonnut poika löydettiin hukkuneena
Lue myös: Vanhempi nainen hukkui Kotkan Santalahden uimarannalla
Lähde: Yle