Kuva: Shutterstock

Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus

19.08.2025 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Avoimia työpaikkoja oli kesäkuun alussa poikkeuksellisen vähän.

Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä tarjolla vähemmän kuin pahimpina koronapandemian aikoina, kertoo Tilastokeskus.

Tiedotteen mukaan avoimia työpaikkoja oli toisella vuosineljänneksellä 28 900. Se on kolmanneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

- Avoimia työpaikkoja oli poikkeuksellisen vähän kesäkuun alussa. Viimeksi näin matalalla tasolla on oltu vuonna 2016, ja jopa koronapandemian pahimpina aikoina työpaikkoja oli enemmän avoinna kuin nyt, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Matti Lahdenmäki.

Erityisesti yksityisellä sektorilla tilanne on huolestuttava. Yksityisellä sektorilla avoimia työpaikkoja oli kuluneen vuoden toisella neljänneksellä 18 800, kun vastaavaan aikaan viime vuonna niitä oli 34 700. 

- Yksityisen sektorin työtilanne herättää huomion, sillä avointen työpaikkojen määrä vähentyi lähes puoleen viime vuodesta. Viimeksi näin vähän avoimia työpaikkoja yksityisten yritysten toimipaikoilla oli vuonna 2015, Lahdenmäki sanoo.

Toimialoista eniten työpaikkojen määrä vähentyi rakennusalalla, jossa toisella vuosineljänneksellä avoimia työpaikkoja oli 1 500, kun vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana niitä oli 5 800.

- Rakennusalalla avoimia työpaikkoja on ollut vähän jo noin vuoden ajan. Kesäkuun alussa mitattu tilanne oli kuitenkin poikkeuksellinen. On mentävä kymmenen vuoden taakse vuoteen 2015, että avoimia työpaikkoja rakennusalalla on ollut yhtä vähän kuin nyt, Lahdenmäki kertoo.

Lue myös: Näitä työpaikkoja haettiin Baronan mukaan viime vuonna eniten - yksi paikka sai lähes 4000 hakemusta

Lue myös: Työpaikkojen määrä romahti - näillä aloilla töitä on eniten

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.