Buzzfeedin tuore video esittelee miesihanteita ympäri maailman. Tietoa on kerätty niin mediasta, sosiaalisesta mediasta kuin myös ammattijulkaisuista ja tutkimuksista. Keräsimme tiedot alle.
Amerikka
Amerikassa miehillä on paineita omistaa täydellisen trimmattu, lihaksikas vartalo. Suosittu look viime aikoina on ollut metsuriseksuaali, eli parrakas ja maskuliininen tyyli.

Iso-Britannia
Iso-Britanniassa tatuoinnit ovat suosittuja, ja niitä onkin noin joka viidennellä aikuisella. Näin ollen ne ovat myös miehillä suosittuja ominaisuuksia. Brittimiehet myös pitävät huolta esimerkiksi partakarvoistaan, eivätkä usein anna niiden rehottaa täysin luonnontilassa.

Australia
Australiassa miehillä on paineita olla isompia, lihaksikkaampia ja silti hoikempia. Hemsworthin näyttelijäveljeksiä pidetään komeina ulkonäköihaneina.

Meksiko
Meksikossa machokulttuuri on voimissaan ja elää vahvana. Miehet myös ovat kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman toisiksi pinnallisempia juuri Meksikossa, eli ulkonäölle annetaan suuri arvo.

Turkki
Turkissa miesten käytös on muuttumassa romanttisempaan suuntana machoilun sijasta. Tähän syynä ovat miljoonia ihmisiä päivittäin television ääreen vetävät turkkilaiset tv-sarjat, joiden pääosissa nähtävät mieshahmot ovat muuttuneet pehmeämmiksi. Turkissa on myös yhä suositumpaa, että miehet pitävät tarkkaa huolta ihokarvojensa trimmaamisesta.

Brasilia
Brasiliassa unelmamies omaa länsimaiset kasvonpiirteet ja ruskettuneen ihon.

Italia
Italiassa miehet pukeutuvat värikkäästi ja ovat valmiita vaikka teetättämään vaatteita, jotta ne ovat varmasti istuvia. Italiassa halutuimmat miehet ovat muodikkaita, mutta ”cooleja” ja rentoja.

Etelä-Korea
Etelä-Koreassa miesihanteet muodostuvat pitkälti suosittujen pop-tähtien jalanjäljissä. He puolestaan yhdistävät trimmin mutta hoikan vartalon ja feminiinisiä piirteitä. Meikin käyttäminen on myös täysin sallittua.

Katso koko video alta.
