Webbikameramalli Gayla Neufeld, 52, painaa noin 190 kiloa. Hän on sairaalloisen lihava, mutta nainen on oppinut rakastamaan itseään. Siinä häntä auttoi liittyminen suurikokoisten naisten nettifoorumiin. Yhtäkkiä miehiä olisi riittänyt jonoksi saakka kotiovelle.
– Miehiä on ollut joka puolelta maailmaa. Minulla on ollut lääkäreitä, lakimiehiä ja jopa kehonrakentajia, paljon kehonrakentajia, mikä todella hämmästytti minua, Gayla kertoo.
– He kertovat minulle, että vatsani on täydellinen. He sanovat, ettei se ole paha tai arpinen ja että he rakastavat sen muotoa, koska se on yksittäinen vatsa. Joillain suuremmilla naisilla on useampi kerros heidän vatsassaan, mutta minulla se on kokonainen. Se on todella puoleensavetävää monista miehistä, hän jatkaa.

Perinnöllinen ylipaino
Ylipainoisen naisen itsetunto ei aina ole ollut yhtä hyvä. Häntä kiusattiin lapsena koulussa, jolloin hän häpesi liikakilojaan. Lisäksi ensimmäinen aviomies jätti Gaylan, koska tämä piti vaimonsa vatsaa hävettävänä.
Vaikka Gaylan ruokailutottumuksissa olisi parantamisen varaa, niin suurin syy naisen ylipainoon voi olla perinnöllinen. Suvun naiset ovat kerryttäneet sairaalloisesti kiloja erityisesti lastensaannin jälkeen.
– Äitini oli lihava ja lempisiskoni oli lihava, kuten myös isovanhempani, isoäitini ja isoisoäitini, hän kertoo.
Elämän rakkaus löytyi netistä
Gayla löysi elämänsä rakkauden nettifoorumin kautta. Hän on ollut jo kuusi vuotta naimisissa Lance Neufieldin, 54, kanssa. Aviomies rakastaa vaimoaan juuri sellaisena kuin hän on, mutta olisi valmis antamaan tukensa mahdollisessa laihdutuksessa.


– Hän on elämäni nainen. Tukisin häntä sataprosenttisesti, jos hän päättäisi laihduttaa. Ensimmäinen asia, mikä hänessä viehätti minua, olivat kauneimmat kasvot, jotka olen koskaan nähnyt. Vatsa oli vain bonusta kaiken hänen muun kauneutensa päälle, Lance kertoo.
Pariskunnalla on myös aktiivinen ja hyvä seksielämä, eikä Gaylan netissä saaman huomion kasvattamasta itsetunnosta taatusti ole haittaa silläkään rintamalla.
– Ymmärsin, että olin haluttava, olin seksikäs, olin kaunis ja opin olemaan itsestäni ylpeä, Gayla sanoo.

Onko sinun alallasi eniten ylipainoisia työntekijöitä? Käy lukemassa aiemmasta artikkelistamme.
Lähde: Daily Star