Kaikki artikkelit
Oulun yliopiston tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että ylipainolla voi olla pitkäaikaisiakin terveysvaikutuksia.
Terveys ja hyvinvointi
noin kuukausi sitten
Uusi tutkimus arvioi elintapoihin liittyvien eri tekijöiden vaikutusta syöpien syntyyn.
Terveys ja hyvinvointi
6 kuukautta sitten
Ylipainon ehkäisemiseksi tulisi THL:n mukaan tehdä toimia myös yhteiskunnallisella tasolla.
Terveys ja hyvinvointi
8 kuukautta sitten
Terveisiin elintapoihin voidaan kannustaa myös esimerkiksi säätämällä tuotteiden verotusta, jolloin epäterveellisen valitseminen ei olisi enää niin kannattavaa.
Terveys ja hyvinvointi
10 kuukautta sitten
Ozempic-lääke on tarkoitettu tyypin 2 diabeteksen hoitoon, mutta sen painoa pudottavan vaikutuksen vuoksi lääkettä on määrätty myös painonhallintaan.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Asennossa tuli tutkimuksessa pysyä 10 sekunnin ajan, jotta se hyväksyttiin.
Terveys ja hyvinvointi
noin vuosi sitten
Ravitsemusasiantuntijan mukaan ihmiset saattavat aliarvioida syömänsä ruokamäärän, jolloin kalorisaanti on oletettua suurempi.
Terveys ja hyvinvointi
noin vuosi sitten
Koomikon käyttämä Wegovy-lihavuuslääke hillitsee mielitekoja.
Viihde
noin vuosi sitten
Katin tarinaan on samaistunut moni.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Sokerikoukusta kärsivä tamperelainen Henrik tähtää elämäntapamuutokseen Hurja painonpudotus Suomi -ohjelmassa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Ethan jakoi kuvan Redditissä, mutta saikin osakseen kasan ilkeitä kommentteja.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Radio Pookin iltapäiväjuontaja Marja Ollakka teki koronakeväänä elämäntapamuutoksen, joka on tullut jäädäkseen.
Terveys ja hyvinvointi
yli 3 vuotta sitten
Naisen kehopositiivinen video ihastutti monia, mutta keräsi myös asiattomia kommentteja.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Rory van Ulft, 7, rikkoo ennätyksiä nostamalla suunnattomia määriä rautaa ikäisekseen. Isän mukaan tyttö on maailman vahvin seitsemänvuotias koskaan.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Kehonpainotreeni nostaa hien pintaan ja kehittää lihasvoimaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 3 vuotta sitten