Pystytkö samaistumaan? Työntekijän katkera erokirje pomolle leviää netissä

28.04.2015 15:15 - Rea Tallgren

Uskaltaisitko sinä ojentaa tällaisen erokirjeen pomollesi?

Reddit-sivustoa kutsutaan internetin etusivuksi. Sinne nousee puhuttuja aiheita ympäri maailman ja niistä käyttäjät itse valitsevat, mitkä ovat mielenkiintoisia. Yksi puhutuimpia tuoreita aiheita sivulla on erokirje, jonka eräs Redditin käyttäjä on palveluun ladannut.

Kuvassa nähdään kirjekuoren kanteen kirjoitettu eroilmoitus, joka on hyvin sarkastinen ja katkerankuuloinen. Suomensimme kirjeen alle.

'Hyvä XXX

Olen pahoillani, että minun äitipuoleni sairastui syöpään ja kuoli niin äkillisesti. Olen pahoillani, että en ole robotti, vaan hänen kuolemansa vaikutti minuun henkisesti niin paljon, että jouduin olemaan pois töistä.

Olen pahoillani, että tulin kipeäksi ja jouduin olemaan pois töistä, jotta en olisi tartuttanut muita. Olen pahoillani, että tein viikottain 47,5 tuntia töitä (ilman ylityökorvausta, joka minulle olisi lain mukaan kuulunut) viimeisen seitsemän kuukauden ajan ja että minun piti sen takia sopia lääkärinaikoja aina työajalle, kun muuten en sinne ehtinyt.

Selkeästi minä olen kamala työntekijä ja kuten sanottu, olen siitä pahoillani. Anteeksi.

Tiedän, että inhoat kun ihmiset neuvovat sinua siinä, miten sinun pitäisi työsi tehdä. Kehotan kuitenkin, että alat etsiä minulla korvaajaa. Välittömästi.

Ystävällisin terveisin,

XXX."

Suurimmalla osalla ihmisistä on valitettavasti huonoja kokemuksia työelämästä. Pystykö itse omaa työhistoriaasi miettiessäsi samaistumaan kirjeen kirjoittaneen työntekijän tuntemuksiin?


Lue myös: Ylipainoisten on vaikeampi saada töitä - palkattava pitää laiskana

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat